Talous |

Katainen puolustaa kolmea ydinvoimalupaa

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen on puolustanut vaatimustaan ydinvoimalaluvan myöntämisestä kaikille kolmelle hakijayhtiölle. Kataisen mukaan kolme myönnettyä lupaa ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että kaikki kolme uutta voimalaa rakennettaisiin.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Jyrki Katainen Kuva: YLE

Kokoomuksen puoluevaltuustossa puhunut Katainen sanoi, että kannattavin hanke käynnistyy ensin ja että jatko nähdään myöhemmin. Kataisen mielestä voimalapäätöksiä tehtäessä ei saa katsoa vain vuotta 2020, vaan on lähdettävä siitä, että tehdyt ratkaisut vaikuttavat tulevien 40 vuoden tarpeeseen.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi eilen YLEn A-Plus-ohjelmassa, ettei poistuvan sähköntuotannon korvaamiseksi ei tarvita useampia ydinreaktoreita. Pekkarisen mielestä on myös turha ajatella, että Suomi varautuisi viemään ydinsähköä ulkomaille.

Verouutisointi pielessä

Kokoomuksen puoluevaltuustossa Katainen myös arvosteli alkuviikon verouutisointia.

Kataisen mukaan ministeriön verotyöryhmä ei ole esittänyt esimerkiksi asuntolainojen korkovähennyksen poistamista. Ryhmä on päinvastoin todennut, että vähennysten poistamisella on vaikea saada merkittäviä hyötyjä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä