Katainen: Säästöpäätöksiä maaliskuussa
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hallitus päättää maaliskuun kehysriihessä uusista menojen säästöistä ja verojen korotuksista. Hallituksen lähiajan suunnitelmia eduskunnalle esitellyt Katainen sanoi, että menojen säästöjä ja verojen korotuksia tehdään hallitusohjelman mukaisesti samassa suhteessa. Molemmat oppositiopuolueet tyrmäsivät suunnitelmat tuoreeltaan.
Kataisen mukaan sopeutustoimet tehdään vuosina 2013-2015 ja niiden ajoituksessa otetaan huomioon myös talouden suhdannetilanne.
Puolusti kunta- ja puolustusvoimauudistusta
Katainen puolusti myös paljon arvostelua saaneita kunta- ja puolustusvoimauudistuksia.
Katainen sanoi, että nykymenolla lukuisat kunnat eivät selviytyisi tulevien vuosikymmenten taakasta. Hän korosti, että kuntien kanssa tehdään yhteistyötä uudistuksen läpiviennissä.
Puolustusuudistusta Katainen kuvaili vaikeaksi, mutta välttämättömäksi. Hän sanoi, että sen päämääränä ovat suorituskykyiset puolustusvoimat.
Valtiopäivien avauskeskustelussa kokoomuksen ryhmäjohtaja Jan Vapaavuori varoitti työn verotuksen kiristämisestä.
- Verotuksen ollessa se keino, jolla julkinen valta eniten voi vaikuttaa talouden dynamiikkaan, on itse asiassa uskallettava etsiä kohdennettuja verohelpotuksia esimerkiksi yritystoiminnan käynnistämisen, kasvuyrittäjyyden tai yritysten kansainvälistymisen edistämiseksi, Vapaavuori esitti.
Vapaavuori palasi vielä hallitusneuvotteluihin, joissa kokoomus esitti suurempaa valtion talouden tasapainotusta, mutta SDP luotti talouskasvun hoitavan vajetta.
SDP:n ryhmäjohtaja Jouni Backman torjui nopeita miljardileikkauksia.
- Enempää vanhoja kaivelematta on syytä muistuttaa, että mikäli sosialidemokraateista olisi ollut kiinni, hallitusohjelmaan kirjatut talouden sopeutustoimet olisivat vaaliohjelmamme mukaisesti enemmän tulon lisäyksiä ja vähemmän menoleikkauksia. Mutta nyt mennään yhteisesti sovituilla linjauksilla, Backman huomautti.
Oppositiolta pyyhkeitä
Hallituksen suunnitelmat saivat oppositiopuolueita tyrmäyksen.
Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner piti säästötoimia liian suurina. Hän sanoi, että Suomen kansan jakautuminen selviytyjiin ja niihin jotka syrjäytyvät tulee estää.
Keskustan Kimmo Tiilikainen puolestaan sanoi, että Kataisen hallitus ajaa näköalattomuudessaan Suomea alas. Hänen mielestään keskittämisellä tapetaan elämisen ja tekemisen meininki.
Oppositiosta keskustan Mauri Pekkarinen iski kiilaa hallituspuolueiden väliin.
- Missä on se yhteinen sävel, jolla te tulevaisuutta rakennatte. Sitä oli mahdoton löytää. Niin verotuksessa kuin kestävyysvajeessa kuin leikkauksissa te olette ihan eri mieltä keskenänne, Pekkarinen tulkitsi.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Keskustele uutisesta
Hallitus päättää maaliskuun kehysriihessä uusista menojen säästöistä ja verojen korotuksista. Mistä säästetään ja kiristetäänkö verotusta?