Talous |

Katainen varoitti talouden ongelmista

Uusi pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa suomalaisia epävarman taloustilanteen aiheuttamista yllätyksistä. Hallituksensa ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa illansuussa Katainen sanoi, että ympärillä oleva maailma tulee haastamaan Suomen ja suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan erittäin rajusti.

Jyrki Kataisen uusi hallitus tiedotustilaisuudessa.
Jyrki Kataisen uusi hallitus tiedotustilaisuudessa 22.6. Kuva: Kari Kuukka

- Meidän täytyy henkisesti varautua siihen, että erityisesti talouden saralla suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa tullaan haastamaan ja se todennäköisimmin tulee olemaan se keskeisin iso kysymys tämän hallituksen työlle, Katainen varoittaa.

Katainen myöntää, että alkava hallitustyö ei tule olemaan helppoa. Hän totesi epätietoisuuden olevan pahinta taloudessa. Kataisen mukaan tulevat päivät ja viikot voivat muuttaa kaiken Euroopan epävarmassa taloustilanteessa.

- Meidän täytyy varautua siihen, että joudumme tekemään merkittäviä poliittisia päätöksiä, Katainen toteaa.

Katainen osallistuu ensimmäistä kertaa pääministerinä tänään torstaina alkavaan EU-johtajien kokoukseen. Häntä evästää heti aamulla kokoontuva EU-ministerivaliokunta.

Hallituksen talouspoliittiika on kuitenkin rakennettu hyvien aikojen odotukselle. Tuore valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) odottaa talouden kasvavan.

-Me olemme asettaneet myös hyvin kunnianhimiosen tavoitteen pudottaa työttömys viiteen prosenttiin, joka edellyttää vahvaa talouskasvua, mutta myöskin aktiivisia toimia hallitukselta työllisyyden parantamiseksi. Se edellyttää myöskin lisääntyvää työllisyyspolitiikkaa, sanoi Urpilainen.

Kataisen hallitus tuo torstaina eduskuntaan toisen lisäbudjetin, joka painottuu työllisyyden hoitoon.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä