Lappi |

Katainen vauhdittaisi Jäämeren rataa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vauhdittaisi Jäämeren radan suunnittelua. Hänen mukaansa rautatie kiinnostaa myös Ruotsia ja Norjaa. Katainen jopa toivoo, että radan linjauksesta saataisiin päätös vielä hänen hallituksensa aikana.

Jyrki Katainen
Pääministeri Jyrki Katainen. Kuva: YLE/Raimo Torikka

Katainen ei vielä halua nimetä reittä, jota pitkin tuo yhteys saavutettaisiin. Sitä liikenneministeriö parhaillaan selvittää. Saavutetaanko yhteys Venäjän kautta, vai onko se norjalainen satama?Katainen otti asian esille Pohjoismaiden pääministereiden kokouksessa viime viikolla ja innostusta asiaan oli. Katainen tunnustaa itse olevansa erittäin kiinnostunut Jäämeren radasta. Hänen mukaansa yhteys olisi Suomelle "megalomaaninen kilpailutekijä". Pääministerin mukaan rautatieyhteyttä Jäämerelle ja koillisväylälle voidaan perustella ihan maalaisjärjellä. Rata oleellisesti lyhentää suomalaisten tavaroiden kuljetusmatkoja.-Toivottavasti siellä myös suomalaiset jäänmurtajat joskus väylää avaavat, hän toivoo.

Pohjois-Suomesta talouden veturi

Rovaniemellä Kokoomuksen puoluekokouksen alla lausuntoja antanut pääministeri Jyrki Katainen uskoo Pohjois-Suomen taloudelliseen kehittymiseen. Hänen mukaansa pohjoisesta on kasvamassa jopa koko Suomen talouden veturi. Puhtia sille antaa Lapissa voimakkaasti virinnyt kaivosteollisuus.Katainen ei ole valmis laittamaan kaivostoiminnalle ylipääsemättömiä rajoituksia. Hallitusohjelmassa ei esimerkiksi ole kirjausta kaivosverosta.

- Tarvitaan tiukat kestävän kehityksen mukaiset ympäristösäännöt. Pitää kuitenkin hyvin tarkkaan kartsoa, ettei hyvin alkanutta kaivostoimintaa veroteta kuoliaaksi, hän sanoo.

- Jos halutaan tehdä ympäristöohjausta, niin tehdään se muulla tavalla. Kaivosverohan ei ole mikään ympäristöteko sinänsä. Mehän verotamme kaivoksia kuin muitakin yrityksiä. Haluan, että Suomi on kasvavan ja kestävän kaivosteollisuuden maa.

Matkailu ja kaivokset sovussa rinnakkain

Pääministeri Jyrki Katainen toivoo, että Suomi voisi olla maailmassa ympäristönormit täyttävä mallimaa - maa, missä matkailuelinkeino ja kaivostoiminta viihtyvät ja kehittyvät sovussa ja rinakkain.Vaikka koulutuspaikat Suomessa keskittyvät etelään, niin Katainen olisi kuitenkin valmis pohjoisesssa panostamaan muun muassa kaivosteollisuuden koulutustarpeisiin. Hänen mukaansa ammattikoulutuksen pitää tukea alueen kilpailukykyä.Katainen otti kantaa myös kuntaliitoksiin.

- Vahvempia kuntia tarvitaan, jotta palvelut voidaan säilyttää. Sairaanhoitopiirien lakkauttamisen tai jatkamisen Katainen jättäisi alueellisen harkintaan. Hän ei ottanut kantaa Rovaniemen tai Kemin puolesta.

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


PA

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei olisi kovin iso asia saada junayhteys Narvikiin. Sinne kuskataan rautamalmia Kiirunasta jo nyt. Haaparantaan vain terminaali, jossa nostetaan suomalaisen junan kontit ruotsalaisen junan vaunujen päälle. Ei haittaa edes eri raideleveys.


konduktööri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eikö viisaampaa ole rakenta raideyhteys Suomen raideleveydellä Kolarista Kiirunan kautta Narvikiin. Kolarin malmit saadaan raiteita pitkin "talvisatamaan" ja Tornionjokivarsi sähköistetään. Kustannuksissa mukana myös EU. Ruotsista tuodaan raideyhteys Kyläjoelle.



Johannes

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vai Jyrki vauhdittaisi jäämeren rataa. Mikä sitten estää vauhdittamasta ? Eikö pääministerillä, jos kellä on valtaa. Ota hyvä Jyrki Juttaan yhteys ja pankaa töpinäksi. Saadaan rata Jäämerelle, joka lisää pohjoisen alueen taloudellista toimeliaisuutta.


Kalastellaan..

Ilmoita asiattomasta kommentista

Just joo, vai Katainen kannattaa rataa. Taitaa olla vaalit tulossa, kun taas alkaa sammakoita olemaan politikkojen puheissa enemmän kuin tosiasiaa.

Sen kun näkisi, että Kataisen pitäsi laittaa nimensä paperiin, missä päätettäisiin alkaa rataa tekemään. Taitais olla Jyrkillä siinä vaiheessa muita kiireitä ja selitykset valmiina miksi rataa ei kannata rakentaa...


anders

Ilmoita asiattomasta kommentista

On täällä taas tyypillistä "lappilaista" kommentointia. Positiivinen ajattelu ja tiimityöskentely, eikö sitä sillä pitäisi saada jotain tänne Lappiinkin. Onhan nuo entisen hallituspuolueen kepunkin toimet Lapin hyväksi viime aikoina nähty.



SISSI

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ainoa varteenotettava yhteys, jossa on liikennettä riittävästi molempiin suuntiin on ratayhteys Kolarista Skibotniin ja tätä norjalaiset haluavat. Narvik ei ole mikään ratkaisu ja erittäin vaikea sellainen. Suomen raideleveydellä Skibotniin ja tästä ovat norjalaiset jo Stortingetiä myöten selvillä. Tonnien on kuljettava molempiin suuntiin ja Nord Kapp`in matkailu tuo siihen myös matkustajat mukaan, Länsi-Lapin turistien lisäksi. Ainutlaatuinen ratkaisu Euroopassa, että autotkin voi viedä junalla Norjaan. Norjan rataverkossa ei tietääkseni ole autovaunuja ja henkilöliikenne loppuu jo Mo I Ranassa.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä