Katainen: Vihreiden linja uhka hyvinvointiyhteiskunnalle
Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mielestä vihreiden energiapoliittinen linja on uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Katainen kysyi lauantaina kokoomuksen puoluevaltuustossa pitämässään puheessa, miksi pitäisi tehdä kaikkensa, jotta energia olisi Suomessa mahdollisimman kallista.
Katainen ilmoitti puolueväelle käsittelevänsä puheessaan talousteemaa. Suurimmaksi pohdinnan aiheeksi nousi kuitenkin hyvinvointiyhteiskunta, joka toistui lähes jokaisessa puheen kappaleessa.
Juuri nyt on Kataisen mukaan tärkeintä huolehtia niistä, jotka ovat jäänet ilman työtä. Toiseksi työssäkäyvien työuria pitää pystyä jatkamaan nykyisestä, ja kolmanneksi oraalla olevat palkkaratkaisut pitää sovittaa tähän tilanteeseen.
Hallituksessa kahdenlaisia vihreitä
Tulevaisuuden menestystekijöistä tärkeimmiksi Jyrki Katainen nosti kolme asiaa: korkean osaamisen, verotuksen ja energiapolitiikan. Viimeksi mainitusta asiasta puhuminen paljasti, että hallituksessa on Kataisen mielestä ainakin kahdenlaisia vihreitä: Vihreän liiton vihreitä ja kokoomuslaisia järkivihreitä.
Katainen arvioi ryhmien eroja seuraavasti:
- Päämäärästä me olemme heidän kanssaan samaa mieltä. Keinoista olemme eri mieltä. Me emme usko siihen, että pakottamalla vähentämään energian kulutusta, ja pakottamalla ihmisiä sekä yrityksiä maksamaan korkeampia energian hintoja hyvinvointiyhteiskunta voidaan pitää pystyssä. Tässä se meidän eromme on.
- Eli me haluamme tehdä Suomessa sellaista energiapolitiikkaa, joka maksimoi työpaikat ja työllisyyden, koska vain sitä kautta hyvinvointivaltio pysyy pystyssä.
"Vuotos ja Kollaja toteutettava"
Katainen halusi tuoda puheellaan esille sen, että kokoomus kannattaa yhtä suuria päästövähennyksiä kuin Vihreä liitto. Lisäksi kokoomus kannattaa Kataisen mukaan bioenergiaa "suurin piirtein yhtä paljon kuin Vihreä liitto".
- Poikkeuksena heihin me kannatamme myös vesivoimaa, joka on biovoimaa ja kotimaista. Ja me kannatamme myös hiilivoiman ja venäläisen ydinvoiman korvaamista kotimaisella ydinvoimalla. Tämä mahdollistaa sen, että energia on Suomessa järkevän hintaista ja kotimaisin keinoin tuotettua. Samalla päästään vähentämään päästöjä, Katainen selvitti.
Vesivoiman lisärakentamisella Katainen tarkoittaa sekä Vuotoksen että Kollajan altaan toteuttamista. Tästä huolimatta hän vakuutti, että yhteistyö vihreiden kanssa sujuu hallituksessa hyvin. Energia-asioissa erimielisyyttä löytyy kuitenkin ainakin viiden asian verran: kolmen uuden ydinreaktorin ja kahden lappilaisen vesialtaan.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.
Tulli varoittaa huijarien haamupaketeista
Tulli on saanut useita yhteydenottoja suomalaisilta, jotka ihmettelevät odottamiensa rahalähetyksien pysähtymistä tulliin. Todellisuudessa tulli ei ole edes nähnyt kyseisiä lähetyksiä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.