Kataisen mukaan Suomelle mieluisat päätökset pitävät
Yön päätöksistä Brysselissä on ollut paljon sekavia tulkintoja. Pääministeri Kataisen terveiset "tarkistuskokouksesta" ovat, että ensisijaisen velkojan asema säilyy ja jälkimarkkinoilla ei operoida, vaikka päinvastaisia puhuttaisiinkin.
Brysselissä on todellakin ollut niin sotkuista, että EU-johtajien jo kertaalleen peruttu tapaaminen päätettiin pitää sittenkin, kertoo Ylen toimittaja Tytti Sulander paikan päältä.
- Koko aamupäivä on ollut sekoilua siitä, mitä yön tunteina päätettiin.
Siksi kokoonnuttiin perjantaina pikaisesti vielä tarkastamaan, että ratkaisut ymmärrettiin samalla tavalla.
Tämän jälkeen pääministeri Jyrki Katainen kertasi iltapäivällä medialle tosiasiat: Ensisijaisen velkojan asema pysyvässä kriisirahastossa EVM:ssä pysyy - vaikka Espanjan pankkeja lainoitettaisiin tästä rahastosta. Jälkimarkkinoilla ei edelleenkään operoida - vaikka Italia näin kovasti toivoi.
Molemmat asiat olivat Suomelle Kataisen mukaan tärkeitä saavutuksia.
Esimerkiksi EU:n presidentti Herman Van Rompuy oli puhunut päinvastaisia EVM-päätöksestä yön neuvottelujen jälkeen.
Suomen ehdottamat "vakuus-bondit" roskakoriin
Suomi kertoi ennen huippukokousta, että se aikoo tarjota talouskriisin ratkaisuksi vakuudellisia velkapapereita.
- Se ei nyt valitettavasti ketään kiinnostanut, raportoi Ylen taloustoimittaja Tytti Sulander Brysselistä.
Velkakirjoissa oli ajatuksena soveltaa Suomen 1990-luvun lamakeinoa.
Kauaskantoisimmat päätökset talousunionin tiukentamisesta tehdään todellisesti vasta lokakuussa. Tuolloin punnitaan, miten valmiita EU-maat ovat esimerkiksi budjettivallan siirtämiseen unionille.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikkoalue täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
Rehn: Transatlanttisella yhteistyöllä vastataan Kiinan haasteeseen
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Olli Rehn sanoi Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa.

Keskustele uutisesta
EU-huippukokous pääsi yhteisymmärrykseen pysyvän kriisirahaston käyttämisestä vaikeuksissa olevien pankkien tukemiseen. Niin ikään EU-johtajat sopivat Brysselissä unionin tiivistämisestä pidemmällä aikavälillä. Italia ja Espanja puolestaan luopuivat talouskasvua vauhdittavan paketin vastustamisesta. Uskotko, että talouskriisi saadaan nyt viimein ratkaistua?