Ulkomaat

Katalonian ja Skotlannin itsenäisyys on yhä todennäköisempää

Identiteetti ja raha, siinä kaksi pääsyytä, joilla skotit ja katalaanit perustelevat kansallisvaltiohankkeitaan. Taustalla voi olla kyynistä nationalismia tai kehitysuskoa, sanoo professori Heikki Patomäki.

Ihmisiä piirissä kädet kädessä ja kohotettuna. Taustalla Katalonian keltapunainen raitalippu, jonka laidassa itsenäisyystaustelun symbolina sininen kolmio ja valkoinen tähti.
Kapinatähdellä ryyditetty Katalonian lippu liehuu Barcelonan katedraaliaukiolla, kun katalonialaiset tanssivat kulttuuri-identiteettiään korostavaa piiritanssia sardanaa. Kuva: Anniina Wallius

Katalonialaispuolueet, jotka ajavat alueensa itsenäistymistä Espanjasta, saivat viime syksyn paikallisvaaleissa lähes 48 prosenttia äänistä. Skotlannissa puolestaan miltei 45 prosenttia äänesti oman valtion puolesta toissa syksyn kansanäänestyksessä.

Kataloniassa vaalitulos riitti nostamaan itsenäisyysmieliset alueen johtoon. Heidän viestinsä Espanjan keskushallinnolle on, että puolentoista vuoden päästä Espanjan kyljessä on uusi itsenäinen naapuri, vaikka keskusvalta kuinka panisi vastaan.

Skotlannissa aikarajoja ei ole esitetty, mutta Skotlannin kansallispuolueen valtava voitto Britannian viime vuoden parlamenttivaaleissa kertoo, että kansallisvaltiohenki on voimissaan.

Katalonian sijainti koilis-Espanjassa.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Rahako ratkaisee?

Lähes kaikki Euroopassa lisää autonomiaa tai itsenäisyyttä tavoittelevat alueet kuuluvat maittensa rikkaimpiin. Useimmat ovat jo vuosikymmeniä maksaneet valtion kassan kautta tukea vähävaraisemmille alueille. Vahva talous on itsenäisyysliikkeelle olennainen kasvupohja niin Kataloniassa kuin Skotlannissa.

Tällä perusteella ensimmäisenä Euroopassa pitäisi kuitenkin hajota Belgian. Bruttokansantuote valtion pohjoispuolikkaassa, hollanninkielisessä Flanderissa, on asukasta kohden yli kolmanneksen suurempi kuin etelässä, ranskankielisessä Valloniassa. Poliittinen juopa alueiden välillä on niin syvä, ettei hallituksia ole saatu vaalien jälkeen kasaan kuukausiin eikä pitkälti yli vuoteenkaan. 

Katalonian bruttokansantuote kansalaista kohden on noin viidenneksen suurempi kuin Espanjassa keskimäärin. Skotlanti ei pääse aivan Britannian keskiarvoon, mutta itsenäisyysliike huomauttaa, että tilanne olisi aivan toinen, jos rannikon öljyvarat laskettaisiin Skotlannin tuloiksi eivätkä tilastoituisi keskusvallan kassaan.

Silloin Skotlanti ponkaisi Britannian selvästi toiseksi varakkaimmaksi alueeksi heti Lontoon kantaan, sanovat myös saksalaistutkijat viime vuonna ilmestyneessä artikkelissaan. 

Skotlannin sijainti.
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Öljyn hinta kohtalonkysymys?

Tuossa Deutsche Bankin tutkimuksessa tarkastellaan Euroopan autonomia- ja itsenäisyysliikkeitä laajasti itsenäisyyden taloudellisen kestävyyden näkökulmasta. Saksalaisten talousmiesten loppupäätelmä on viileä: Tunteet kuriin!

Itsenäisyys ei olisi Katalonian ja Skotlannin kaltaisille alueille kuolemaksi, mutta valtion rakenteiden perustamiskustannukset ovat niin kalliit, ettei taloudellisia etujakaan tulisi, he sanovat.

Se tietenkin on vain yksi näkemys, aivan kuten ristiriitaiset arviot siitä, onko öljyn maailmanmarkkinahinnan jyrkkä lasku kuolinisku skottien itsenäisyyshaaveille.

Ainakaan toistaiseksi kirves ei ole kohonnut. Bruttokansantuote on ennallaan ja työllisyys on vahvistunut. Erityisenä veturina on turismi. Itsenäisyydestä järjestetty kansanäänestys on turistien määrän ja heidän Skotlannissa käyttämiensä rahasummien perusteella toiminut matkailumainoksena.

Voiko kansallisuuden vain periä?

Vaikka talous on useimmin puntaroitu tekijä, itsenäisyysliikehdinnän taustalla on myös paljon muuta. Jos se pitäisi otsikoida yhdellä sanalla, se olisi kai "identiteetti" – kieli, kulttuuri, arvot. Katalonia on Manner-Espanjan ainoa alue, jossa ei sallita härkätaistelua. Se on katalonialaisten usein ylpeänä mainitsema esimerkki omasta identiteetistä.

Identiteetin olennaisimmiksi katsottu ydin puolestaan ratkaisee, kumpaan kansallisvaltiotyyppiin maa nojaa. Suomi on varsin puhtaasti etnisen kansallisvaltioaatteen hedelmä, Ranska tai Yhdysvallat puolestaan poliittisen.

– Poliittisessa kansallisvaltiossa painotetaan arvoja – kuten Ranskassa vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa. Yhdysvalloissakaan ei ainakaan teoriassa ei ole väliä, mistä ja minkä värinen on, kunhan on lojaali valtiolle ja sen arvoille, selittää Tampereen yliopiston sosiologian professori Pertti Alasuutari.

Etniseen kansallisvaltioon sen sijaan voi kuulua oikeastaan vain verenperintönä, syntymällä tietyistä vanhemmista tiettyyn maahan.

– Etnistyyppisen kansallisvaltion ajatukseen eivät istu rodulliset erilaisuudet. Suomalainen on yhtä kuin siniset silmät ja vaalea tukka, Alasuutari suoraviivaistaa.

Kyynistä nationalismia vai kehitysuskoa?

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki näkee nykypäivän kansallisvaltiohengen paljolti vain pyrkimyksenä aiempien olojen palauttamiseen, vaikka mitään ”vanhoja hyviä aikoja” ei todellisuudessa olisi ollut olemassakaan.

Katalonian ja Skotlannin kohdalla on hänen mukaansa ratkaisevaa, edustavatko ne tällaista reaktionaarista ja usein kyynistä nationalismia vai ajaako niitä kehitysusko.

– Molemmissa kritiikki on usein koskenut keskusvallan epädemokraattisuutta ja vapaamarkkinaoppeihin pohjautuvaa talouspolitiikkaa. Mutta itsenäisyyspuhe voi myös kummuta ajatuksesta, että "me" olemme parempia kuin muut, ja itsenäisyyden ansioista saisimme sen, mitä "meille" kuuluu, Patomäki puntaroi.

Laajemmassa eurooppalaisessa yhteydessä katalaanien ja skottien nationalismi voi hänen mukaansa tukea reaktionaarista nationalismia muualla. Virrat voivat yhtyä tai ainakin saada nostetta toisistaan, ja seuraukset voivat olla tarkoittamattomia, Patomäki sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä