Ulkomaat |

Katalonian sisäministeri arvelee Espanjan bussiturman syyksi "inhimillistä tekijää" – video onnettomuuspaikalta

Ainakin 13 ihmistä kuoli varhain sunnuntaina sattuneessa onnettomuudessa. Enimmäkseen ulkomaalaisia opiskelijoita kuljettanut bussi törmäsi moottoritiellä henkilöautoon ja kaatui kyljelleen.

Katalonian alueellisen sisäministerin Jordi Janén mukaan tie oli hyvässä kunnossa sunnuntaiaamuna sattuneen bussiturman aikaan, ja onnettomuutta vaikuttaisi tällä hetkellä selittävän "inhimillinen tekijä".

Henkilöautoon törmänneessä ja lopulta kumoon kaatuneessa bussissa oli 56 matkustajaa, joista suurin osa oli eurooppalaisia Erasmus-vaihto-opiskelijoita. Onnettomuudessa kuoli ainakin 13 ihmistä.

Janén mukaan loput matkustajat ja kuljettaja saivat eriasteisia vammoja, ja 30 ihmistä on sairaalahoidossa. Neljän loukkaantuneen tila on hyvin vakava.

Juttua muokattu 16.27: Viranomaiset tarkensivat aiemmin annettua uhrilukua.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä