Kotimaa |

Katolinen ja ortodoksinen kirkko ovat pahoillaan naispiispasta

Suomen katolinen kirkko pitää valitettavana, että evankelis-luterilainen kirkko on valinnut naisen ensi kertaa piispaksi, kertoo Kotimaa-lehti. Katolisen kirkon mielestä naisen valinta loitontaa kirkkoja toisistaan. Ortodoksinen kirkko on asiassa samoilla linjoilla.

Helsigin piispa Irja Askola
Helsigin piispa Irja Askola Kuva: YLE

Hiippakuntasihteeri Irja Askola voitti niukasti Helsingin hiippakunnan piispanvaalin kesäkuun alussa.

Suomen katolinen kirkko katsoo, että naisen valinta piispaksi loitontaa kirkkokuntia entistä kauemmaksi toisistaan.

- Olemme pahoillamme, että piispaksi valittiin nainen. Henkilönä Irja Askolaa vastaan meillä ei ole mitään, mutta tässä murretaan traditio, sanoo katolisen kirkon piispa Teemu Sippo Kotimaa-lehdelle.

Hän ei kuitenkaan tyrmää täysin yhteistyötä evankelis-luterilaisen kirkon uuden piispan kanssa.

Ortodoksinen kirkko: Kirkot vieraampia toisilleen

Suomen ortodoksinen kirkko on asiassa samoilla linjoilla katolisen kirkon kanssa. Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon mukaan evankelis-luterilainen kirkko etäännyttää päätöksellä itseään kansainvälisestä kristillisestä kirkosta.

- Se on teologisena ratkaisuna poispäin yhteyteen pyrkimisestä.

Katolisen kirkon kommentit eivät tulleet ortodokseille yllätyksenä. Arkkipiispan mukaan kanssakäyminen ortodoksisen ja evankelis-luterilaisen kirkon välillä jatkuu normaalisti näkemyserosta huolimatta ainakin käytännön tasolla. Hänen mielestään kirkkokunnat ovat kuitenkin henkisessä ja teologisessa mielessä naispiispan myötä vieraampia toisilleen.

Arkkipiispa ei osaa arvioida, yleistyvätkö naispuoliset piispat tulevaisuudessa.

- Jos puhutaan Suomen luterilaisesta kirkosta niin mahdollisesti.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä