Katsojat palasivat kesäteatteriin
Alkukesän sadekelillä ei monikaan lähtenyt istumaan kesäteatterin katsomoon. Se huomattiin niin Kalajoella, Pietarsaaressa kuin Eskolassakin. Nyt katsojat ovat kuitenkin löytäneet paikoilleen ja esitykset käyvät kaupaksi.
Alkukesän kylmässä säässä kesäteatterista ei lähtenyt nauttimaan monikaan keskipohjalainen. Kalajoella jäätiin 300 kävijää alkukesän esitysten tavoitteesta. Nyt lippuja myydään kuitenkin tavalliseen tapaan.
- Aluksi katsojat jäivät odottamaan aurinkoa, mutta kun huomasivat, ettei se kesä tule, niin uskaltautuivat säästä huolimatta katsomoon, Jaakko Hautamäki Eskolan kesäteatterista kertoo.
Loppukesä lupaa katsojia tavalliseen tapaan
Tällä hetkellä kesäteatteri kuitenkin vetää kävijöitä. Jaakko Hautamäki Eskolan kesäteatterista kertoo 90 % lipuista käyvän kaupaksi. Myös Kalajoella uskotaan tulevien esitysten saavuttavan kävijätavoitteet.
- Meillä on juuri alkanut Päiväsäde, minä ja menninkäinen- esitys ja uskon sen vetävän noin 2500 kävijää, Raimo Hentunen Kalajoen Willistä Lakeudesta kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Sisäilmaongelmat ajavat kaupunginteatterin evakkoon
Kokkolan kaupunginteatteri joutuu remonttiin terveyshaittojen takia. Huono sisäilma on aiheuttanut oireita näyttelijöille. Korvaavia tiloja haetaan Jungsborgilta.
Hyvä veli ei vieläkään kulje hameessa
Hyvä veli -verkostot ovat nykyään pääsääntöisesti myönteinen asia. Samankaltainen ajattelu - saman sukupuolen kesken - helpottaa toimintaa. Toisaalta verkoston sisällä törmäykset ovat hyvästäkin: erimielisyys rakentaa enemmän kuin samanmielisyys. Lauteilla asioita ei enää päätetä, mutta "aika mukavat vitsit" kuuluvat yhä kokousten jälkilöylyihin. Näin tiivistää pitkäaikainen hyvä veli.
Polvivamma pitää Forsellin sivussa 10-12 viikkoa
IFK Mariehamn koki kovan kolauksen, kun Petteri Forsell loukkaantui viime viikolla joukkueen harjoituksissa.
Kiusalla käynnistetylle keikallekin lähdetään tosissaan
Pelastuslaitos lähtee täydellä höyryllä liikenteeseen varsin usein turhaan. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueella jopa neljäsosa hälytyksistä on virheellisiä. Palomiesten hyppyyttäminen on lähes poikkeuksetta tahatonta, mutta mukaan mahtuu myös kiusantekoa.
Meijerityöt jatkuvat Toholammilla
Tiistaiaamuna alkanut lakko Maitokolmion Toholammin meijerillä ei ole toistaiseksi hiljentänyt tuotantolaitoksia. Ammattiliiton mukaan lakossa on nyt kahdeksan työntekijää. Osapuolet kartoittavat valmiuksia neuvotteluihin keskiviikon aikana.
Kova talvi koitui karppien kohtaloksi
Kokkolan karppilampi on tänä keväänä tyhjä. Kalat kuolivat happikatoon poikkeuksellisen kovana talvena. Tilannetta pahensi vielä suojaavan lumipeitteen puute, sillä lammen jäätä käytettiin luisteluun. Rannoilta on kerätty toukokuussa satakunta kuollutta karppia.
Pietarsaaren lukiokiista lähtöruutuun
Vieläkään ei tiedetä, missä suomenkieliset lukiolaiset aloittavat koulunsa syksyllä. Poliitikkojen valta- ja kielitaistelun aiheuttama epävarmuus haittaa koulutyötä. Ratkaisua haetaan torstaina.
Teiden päällystyöt ovat käynnistyneet
Pohjalaismaakuntien alueella tämän kesän aikana saa uuden päällysteen kaikkiaan 260 tiekilometriä Ely-keskus käyttää teiden päällystämiseen 15 miljoonaa euroa. Kesän päällystystyöt keskittyvät Vaasan, Uusikaarlepyyn ja Pietarsaaren sekä Närpiön maanteille.
Hopeapajuille kyytiä Kokkolassa
Hopeapajurivistö harveni Kokkolassa Suntin varressa tiistaina. Kaupunki kaatoi 12 lahovaurioista hopeapajua turvallisuussyistä pyöräteiden reunuksilta. Tilalle istutetaan uudet.
Lucina Hagmanin koulu sittenkin täysin uusiksi
Kokkolan kaupunki palasi Lucina Hagmanin koulun uudistuksessa alkuperäisiin suunnitelmiin. Kaupunginhallitus päätti, että sisäilmaongelmista kärsivän kälviäläiskoulun suunnittelua jatketaan kiireesti nyt siltä pohjalta, että kolme nykyistä rakennusta puretaan.
