Pohjanmaa |

Kauhavan lentosotakoulu lakkautetaan

Kauhavan lentosotakoulu lakkautetaan vuoteen 2014 mennessä. Uutiset lakkautuksesta otettiin lentosotakoulussa järkyttyneinä vastaan. Lentosotakoulussa työskentelee tällä hetkellä reilut 300 henkilöä.

Eversti Jukka Ahlberg viittoo tietokone-esitystä ison näytön edessä.
Eversti Jukka Ahlberg esittelee säästösuunnitelmia. Kuva: YLE

Lentosotakoulussa koulutetaan sotilaslentäjiä Hawk-lentäjiksi. Esimerkiksi Sveitsistä hankitut Hawk-hävittäjät saapuivat juuri loppuvuodesta Kauhavalle ja koulutus niillä oli määrä aloittaa tämän vuoden alussa. Lentosotakouluun on otettu vuosittain sisään 240 varusmiestä.

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) lupasi valtiolta tukea lakkautuksista kärsiville alueille ja lopettavien yksiköiden työntekijöille. Hän sanoi, että käytössä on koko paletti, eli esimerkiksi työpaikkojen etsiminen valtionhallinnon sisältä, muutosturva ja mahdollisesti myös rakennemuutostuet alueille.

Wallinin mukaan uudistuksessa on kyse pohjimmiltaan siitä, että karsitaan kiinteitä menoja, jotta toimintaan riittäisi lisää rahaa. Puolustusvoimista lakkautetaan kaikkiaan kuusi joukko-osastoa.

Ensimmäinen armeijan koululento lennettiin Kauhavalla vuonna 1929. Ilmailukoulusta tuli Ilmasotakoulu vuonna 1938. Vuoden 2005 alusta Ilmasotakoulun nimi vaihtui Lentosotakouluksi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä