Savo |

Kaukolämpöön tuntuva hinnankorotus Kuopiossa

Kaukolämmön hinnasta päätetaan Kuopion Energia Oy:n ja Kuopio Energia Liikelaitoksen neuvotteluissa elokuussa. Huonon turvekesän vuoksi Haapaniemi 3:ssa joudutaan polttamaan puun lisäksi kivihiiltä.

Kuopion Energian voimalaitoksen siilo
Kuva: Yle

Kuopion Energia joutuu turvautumaan ensi talvena poikkeuksellisesti kivihiileen. Turvetta on sateisen kesän vuoksi huonosti saatavilla, minkä vuoksi Kuopion Energia käyttänee kaiken saatavilla olevan turpeen kakkosvoimalassaan, jossa ei voida polttaa mitään muuta.

Uuden Haapaniemi kolme -voimalan kattilassa yhtiö pystyy käyttämään puuta 70 prosenttiin asti. Puuta todennäköisesti hyödynnetäänkin Haapaniemi 3:ssa nyt ensimmäisen kerran maksimimäärä, mutta täydennyksenä Kuopion Energia joutuu polttamaan siellä turpeen sijaan kivihiiltä.

Kuopion Energia neuvottelee Vapon kanssa turvehankinnoista parin viikon päästä. Kuopion Energia Oy:n toimitusjohtaja Esa Lindholm korostaa, ettei yhtiö tavallisesti halua käyttää kivihiiltä, mutta heikossa turvetilanteessa ei ole vaihtoehtoa.

Turpeen kallistuminen tietää tuntuvaa korotusta kuopiolaisten kaukolämmön hintaan. Kuopion Energia -liikelaitoksen toimitusjohtaja Kari Väänänen arvioi, että kaukolämmön hinta nousee vuodenvaihteessa yli kymmenen prosenttia. Se merkitsisi noin viiden euron hinnankorotusta megawattituntia kohden.

Korotuspaineita tuo turvepulan lisäksi turpeen verotuksen kiristäminen. Kaukolämmön hinta päätetään Kuopion Energia Oy:n ja Kuopio Energia Liikelaitoksen neuvotteluissa elokuussa.

Tuoreimmat aiheesta: Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä