Kaunis Ahveninen on Pielisen elävä kylä
Yle Pohjois-Karjalan Viikon kylä-vierailulla Ahvenisella kävi selväksi, että Pielisen rantamaisemien koristelema kylä on asukkailleen rakas ja kesällä vilkas.
Ahvenisen sillan pielessä sijaitseva kesäkioski on poikkeuksellisen viihtyisä ja ottavalla paikalla. Terassien kukkalaitteet eivät ole muovia, vaan aidot maljaköynnökset kukkivat kilpaa orvokkien ja pelargonien kanssa. Keinu odottaa vauhdin antajia ja parkkipaikalle kurvaa peräjälkeen niin rekkoja, traktoreita kuin henkilöautojakin. Myös motoristit ja pyöräilijät ovat kioskin ja sen maisemat löytäneet.
- Me etsimme kotia veden ääreltä, ja miehen työ ohjasi meidät tänne Ahvenisen suuntaan. Vuonna 2003 muutimme kylälle, ja kyllä me tänne jäädäksemme tulimme. Vesi on ihana elementti, kesällä veneillään kun ehditään, ja talvella pääsee hyvin jäälle vaikka kelkkailemaan, kertoo kesäkioskiyrittäjä Satu Penttinen.
Ahvenisen kioskin ovet avautuvat Vapulta ja syksyn tullen kioski käy talvilevolle. Sijainti ajattaa Penttistä jonkin verran, niin Joensuuhun kuin Lieksaankin tulee matkaa noin 50 kilometriä.
Huhtikuusta 2011 lähtien Ahvenisella on asunut myös Harri Ignatius perheineen. He rakensivat talon 600 metrin päähän kioskista Mujeniemeen. Luonto vesistöineen oli kodinpaikkaa valitessa tärkeä valintakriteeri, omalla rannalla viihtyvät myös perheen kouluikäiset lapset.14-vuotias tyttö ja 11-vuotias poika käyvät kouluaan Uimaharjussa, koulukyyti toimii taksikuljetuksena.
Punaisesta Talosta tuli magneetti
Ahvenisen kylällä hieman ennen Pielisen yli vievää siltaa sijaitsee Punainen Talo, joka vetää kesä kesältä enemmän kävijöitä luokseen. Viime vuona talolla vieraili jo lähes 9000 kävijää, tänä kesänä tavoitteena on rikkoa 10 000 vierailijan raja.
Talon kohdalla ohikulkijoita kummastuttavat työläiset, jotka uurastavat päivästä päivään, kellon ympäri. Puurtajille löytyy kuitenkin selitys.
- Esillä olijat ovat kaikki tähän taloon tavalla tai toisella liittyvää väkeä. Siellä on sellaisia hahmoja, jotka ovat olleet töissä täällä kuten Onni Puhakka, Pentti Heiskanen ja naapurin emäntä Esteri Ikonen. Myös heinäntekijä löytyy, sekä Amerikan serkku Friida, joka poikaystävänsä kanssa on palannut katselemaan elämänmenoa Pohjois-Karjalassa. Muunmuassa Tiina Ahonen ja Elina ja Aapo Sorjonen ovat näitä hahmoja kanssani työstäneet, kertoo Eeva Ikonen.
Punainen Talo mainitaan jo 1600-luvulla ja se on ennättänyt toimia historiansa aikana kievarinakin. Nyt se palvelee kulkijoita jälleen, ei tosin majoita, mutta muonittaa mukavasti. Maalaispihapiiriin kohosi viime kesänä myös uudisrakennus, Marttojen kahvio passaa kahvivieraita muunmuassa sultsinoin.
- Tämä on tosi ihana paikka ja kävijämäärät kasvavat koko ajan. Eilenkin kävi yli 300 kävijää kesän avajaisissa, ja sultsinoiden perään kyseltiin kovasti, kertoo talon emännän titteliä kantava Eija Junttila.
Paukkajan teatterin 'Naisten hurmaaja' saapuu kesäksi navetan ylisille syntyneeseen teatterisaliin, ensi-ilta on 6. heinäkuuta. Kesäteatterinäytelmän ohjaa Lauri Jänis. Lisäksi Punaisella Talolla vietetään kesän aikana esimerkiksi Perinnepäivää, muistellaan evakkomatkaa, vietetään Käsityöläisten päivää ja Ahvenisen hölkkä pitää taloa tukikohtanaan 1. päivä heinäkuuta.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Järvipelastajat etsivät vaikka koiran kanssa
Joensuun järvipelastajien kesä on jo täydessä vauhdissa. Uusi, laajempi toiminta-alue tarkoittaa sitä, että pelastajat saavat opetella uusia vesiä. Perinteiseen tapaan ensimmäiset pelastustehtävät on jo tehty, apua tarvitaan heti jäiden lähdettyä. Kadonneita etsitään vesiltä vaikka koiran kanssa.
Metsäkonekuljetuksessa kova ylikuorma - poliisi puuttui
Keskikarjalainen yrittäjä kuljetti kuorma-autollaan metsäkonetta Joensuussa. Poliisin tekemässä punnituksessa paljastui vaarallisen suuri ylikuorma.
Kiukkuiset metsot ja äreät kottaraiset lintujen kauhugalleriassa
Otavalta on ilmestynyt suomeksi kuvakirja, joka on kovakantinen versio Alfred Hitchkockin vuoden 1963 kauhuelokuvasta "Linnut". Alkuteos on Mel Whiten kirjoittama ja National Geographicin julkaisema. Angry Birds: Ärhäkät linnut -kirjan värikäs siivekkäiden kauhugalleria on osa suomalaisen Rovion maailmanvalloitusta.
Mari Laukkanen harjoittelee kohti olympialaisia
Enon Kisapoikia edustava ampumahiihtäjä Mari Laukkanen harjoittelee jo tiukasti uutta kautta varten. Viime kaudella parhaimmillaan ampumahiihdon maailmancupissa 10. sijalle hiihtänyt Laukkanen valmistautuu olympiavuoteen pääosin tutuin menetelmin. Korkealla sijaitseva Sotshi vaatii korkeanpaikan leirien tarkaa suunnittelua.
Vanhalle kaivokselle saatiin ravintolayrittäjä - elämyspuisto vielä ilman
Outokumpulaisen matkailualueen tyhjilleen jääneet neljä ravintolaa ovat saaneet yrittäjän. Sen sijaan koko perheen elämyspuistolle ei ole vielä löytynyt vetäjää.
Kala kuuluu ruokapöytään Pielisen rannalla
Me suomalaiset herkuttelemme lohella ja muikuilla, ranskalaisten herkkua puolestaan on paistettu hauki. Tähän johtopäätökseen ovat tulleet Vuonislahden Herranniemen keittiössä hääräävät naiset. Naisilla on kalaruokien suhteen yksi muistisääntö, kala ei odota pöydässä ruokailijoita vaan ruokailijat odottavat kalaa.
Oma koti kullan kallis on kauhein paikka Pohjois-Karjalassa?
Ylen poliisilta pyytämän selvityksen mukaan Pohjois-Karjalan poliisilaitosta työllistävät kaikkien eniten kotihälytykset. Maakunnan poliisilta kului kotihälytysten hoitoon viime vuonna työtunnit yhteenlaskettuna kaikkiaan 91 vuorokautta. Listalla toisena ovat häiriökäyttäytyminen ja ilkivalta.
Väärennetty Mersu narahti itärajalla - venäläismies epäiltynä
Epäilty väärennysrikos on paljastunut Niiralan rajatarkastusasemalla Tohmajärvellä. Henkilöauton valmistenumero, tyyppikilpi ja rekisterikilvet oli vaihdettu.
Deeren työntekijät jäivät taas kotiin - henkilöstöpolitiikka riepoo
Metsäkonetehdas John Deeren Joensuun tehtaan työntekijät eivät ole saapuneet perjantaina työpaikalle. Pääluottamusmies kritisoi yhtiön henkilöstöpolitiikkaa.
Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka häviää tai laajenee
Liperin Arvinsalmen öljyntorjuntapaikka uhkaa hävitä, sillä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos suunnittelee siirtävänsä kalustonsa pois Arvinsalmella sijaitsevasta varastosta, koska varastorakennuksen pihan pitäisi kunnostaa. Ely-keskus ehdottaa, että Liperin kunta maksaisi pihan kunnostamisen.
