Ulkomaat |

Kaupallinen lento avaruusasemalle kaatui tekniseen ongelmaan

Ensimmäinen kaupallinen lento kansainväliselle avaruusasemalle lykkääntyy teknisen ongelman vuoksi. Nasa toivoo SpaceX-yhtiöltä säännöllistä rahti- ja ihmisliikennettä.

SpaceX Falcon-kantoraketti laukaisualustalla.
Kuva: Nasa

Yhdysvaltalaisen SpaceX-yhtiön Falcon-raketti ja sen Dragon-kapseli jäivät laukaisualustalle Floridassa lauantaina, kun yhdessä raketin yhdeksästä moottorista ilmeni ongelma. Dragon on ensimmäinen kaupallinen lento kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Uusi yritys on mahdollinen aikaisintaan tiistaina.

Falcon-raketin kuljettama Dragon eli lohikäärme teki ensimmäisen onnistuneen koelentonsa toissa vuoden joulukuussa. SpaceX:n johtaja Gwynne Shotwellin mukaan onnistunut testi on kuitenkin vasta alkua.

Onnistunut telakointi on senteistä kiinni.

- SpaceX:n perustaja Elon Musk

– Me täällä varmasti pureksimme kynsiämme koko sen 75 tunnin ajan, joka Dragonilta vie lentää ja telakoitua ISS:ään, Shotwell kertoo yhtiön tunnelmista ennen lauantaista laukaisuyritystä.

Myös yhtiön perustanut internetmiljardööri Elon Musk myöntää viettäneensä unettomia öitä. Hän on tuskaillut ennen muuta telakoitumisen vuoksi.

– ISS kiitää avaruudessa 12 kertaa niin nopeasti kuin kivääristä laukaistu luoti, ja onnistunut telakointi on senteistä kiinni, Musk selittää huoltaan.

ISS kierähtää Maan ympäri kerran puolessatoista tunnissa. Vauhtina se tarkoittaa 27 000 kilometiä tunnissa.

Nasa osallistuu hankkeeseen mutta katselee itse Kuuhun

SpaceX:n lisäksi yritykseen on satsannut rahojaan myös Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa. Kaupallisia lentoja kehittelevän ohjelman johtaja Phil McAlister sanoo, että Nasalle kyseessä on ennen muuta testi ja mahdollisuus hankkia lisätietoa vastaisen varalle.

SpaceX:n jäljessä taivaita tavoittelee myös moni muu yhdysvaltalaisyritys. Jos kaupallinen liikenne saadaan käyntiin, Nasa siirtänee kuljetuksensa näille yrityksille Venäjän avaruushallinnon sijaan.

Dragonissa on tonnin verran lastia mutta ei miehistöä. SpaceX saa Nasalta rahoitusta myös toiseen ohjelmaansa, jossa kehitetään alusta miehitettyjä lentoja varten. Mukana on myös muita yrityksiä, muun muassa lentokoneita valmistava Boeing.

Tällä hetkelle Nasa maksaa Venäjälle kymmeniä miljoonia dollareista jokaisen ISS:ään lennätetystä astronautista. SpaceX lupaa pudottaa lipun hinnan alle kolmasosaan. Venäläinen Sojuz teki viimeisimmän lentonsa viime viikolla, kun se vei ISS:lle kaksi venäläiskosmonauttia ja yhden yhdysvaltalaisen astronutin.

Nasa itse ei ISS:lle enää lennä lopetettuaan viime vuonna avaruussukkulaohjelmansa. Omat ponnistuksensa Nasa on nyt keskittänyt  uuden kuuraketin ja -kapselin kehittämiseen. Samalla aluksella tavoiteltaisiin myös asteroideja ja viime kädessä Marsia.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä