Talous |

Kauppa ja työntekijät odottavat sunnuntaikaupan lopullisia linjauksia

Kaupan alan osapuolet suhtautuvat varovaisen myönteisesti sopuun kauppojen sunnuntaiaukioloista. Hallituspuolueiden puheenjohtajien linjauksella kaupat voivat vastaisuudessa olla avoinna koko vuoden myös sunnuntaisin. Kauppakeskusten erikoisliikkeitä ei kuitenkaan saisi pakottaa sunnuntaiaukioloon.

Henkilökunta asettelee vihanneksia ruokakaupassa
Kuva: YLE

Hallituspuolueiden sopu pohjautuu työntekijöiden ja työnantajien viime syksyiseen linjaukseen aukiolojen laajentamisesta. Juhlapyhiä lukuunottamatta kaikki kaupat voisivat olla auki sunnuntaisin klo 12-18. Alle 400 neliön kaupat voisivat halutessaan olla aina auki.

Suomen Kaupan Liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo pitäneensä ratkaisua hyvänä kauppiaiden kannalta syksystä asti. Tarvetta muutoksiin tai erityistoimiin ei ole.

- Kauppiailla on valmius pitää kauppoja auki halutessaan, Pekkala vakuutti.

Palvelualojen ammattiliiton PAM on vielä niukkasanaisempi arvioissa, koska lopulliset päätökset on tekemättä. Muutoksista päättää eduskunta.

Pekkala odottaa kaupan hyödyntävän aukiolomahdollisuutta suhteellisen kattavasti.

- Riippuu tietysti kaupoista ja suhdannetilanteesta. Nythän ei tiedetä tuleeko voimaan ensi syksynä vai vasta esimerkiksi vuodenvaihteessa, hän huomautti.

Pamin puheenjohtaja Ann Selin huomauttaa, että kuuden tunnin aukiolo ei merkitse välttämättä kuuden tunnin työpäiviä sunnuntaisin.

- Aina on aloitustyötä ja lopetustyötä. Tuon pituisella aukiololla saadaan kyllä kokoaikaisenkin työntekijän viikkotunnit täyteen, hän sanoi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä