Kauppakamari haaveilee palveluiden yksityistämisestä
Tampereen kauppakamari on jälleen listannut erilaisia kehitystavoitteita Tampereelle. Tämän vuoden tärkein tavoite on julkisen sektorin tehostaminen, johon sisältyisi lisääntyvää palvelutuotannon siirtämistä kunnalliselta puolelta yksityiselle sektorille.
Lisäksi tärkeiksi painopistealueiksi nähdään muun muassa Pirkanmaan vetovoimaisuuden lisääminen ja Kansi-hankkeen eteneminen.
Aluetieteen professori ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun johtaja Markku Sotarauta ei pidä kauppakamarin asettamia tavoitteita yllättävinä. Kauppakamarin kiinnostusta julkisen sektorin kentälle Sotarauta kuitenkin pitää uutena ilmiönä.
- Julkisten palveluiden yksityistäminen on Kauppakamarilta vahva ideologinen kannanotto. Tuskin se edes ihan näin suoraviivaisesti Suomessa menisi.
Kansi-Keskusareena -yhdistelmän luoma kokonaisuus voisi Sotaraudan mukaan hyvinkin vahvistaa merkittävästi Tamperetta musiikki- , kulttuuri-, urheilu- ja konferenssikaupunkina.
- Tampereesta on tullut Suomen kakkoskaupunki, mutta se ei vielä ole aivan kiistaton asetelma. Jos kuitenkin näillä eri asioilla Tampereen asemaa pystytään vahvistamaan, niin Helsinki-Tampere -akseli, joka on Suomen ehdottomasti taloudelisesti ja monella muullakin mittarilla vahvin akseli, vahvistuisi entisestään. Tämän jälkeen Tampere olisi kiistaton taloudellisen valta-akselin toinen pää, professori sanoo.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.