Helsinki |

Kauppakeskus käy nuorisotilan korvikkeesta

Julkiset ja puolijulkiset tilat, etenkin kauppakeskukset, ovat nuorille tärkeitä kokoontumispaikkoja. Helsingissä nuorison suosituimpia kokoontumispaikkoja on Kampin kauppakeskus.

Nuoria kävelee Kampin kauppakeskuksessa.
Kuva: YLE

Kampin kauppakeskus on yksi vilkkaimmista paikoista Suomessa. Kauppakeskuspäällikkö Heli Vainion mukaan keskus on myös nuorten suosiossa.

- Kamppi on nykyaikainen, tilava rakennus johon on jo suunnitteluvaiheessa varattu isoja yleisiä tiloja, leveitä käytäviä ja paljon sisäänkäyntejä.

Vainion mukaan nuoret tekevät kauppakeskuksessa pääosin tavallisia nuorten juttuja.

- Tapaavat kavereitaan, seisoskelevat, käyvät ostoksilla ja kahvilla ja tekevät koulutehtäviään yhdessä. Tavallista nuorten oleilua.

Kampissa sijaitsee myös Walkersin kahvila, jossa olisi nuorille tarjolla muun muassa istumapaikkoja ja vessoja. Nuoret kuitenkin tuntuvat mieluummin siirtyvän kauppakeskuksen puolelle.

- Nuoret itse ovat todenneet, että he haluavat itse mennä sinne missä muutkin ovat ja missä tapahtuu, sanoo Vainio.

Nuoret vastaan vanhat

Monesti ajatellaan, että parveilevan nuorison ja vanhemman polven välillä syntyy väkisin konflikteja. Vainio kuitenkin tyrmää tämän ajatuksen. Hänen mukaansa kaikissa ikäryhmissä riittää samalla tavalla ongelma-asiakkaita, eivätkä ongelmat keskity pelkästään nuoriin.

- Se on selvää, että kun ollaan Suomen ylivoimaisesti vilkkaimmassa kohteessa, niin aina tapahtuu välillä jotain ongelmatilanteita. Ne eivät mitenkään keskity nuoriin ihmisiin tai tiettyihin kellonaikoihin.

Aina välillä kauppakeskuksen järjestyksenvalvojat joutuvat kuitenkin puuttumaan nuorten kokoontumisiin.

- Jos nuoria kerääntyy todella isoja määriä, he saattavat olla jalankulkuväylien tukkeena, jolloin järjestyksenvalvojat käyvät ystävällisesti pyytämässä heitä hieman hajaantumaan.

Yksi suosittu kokoontumispaikka oli metron sisäänmenotunnelin lähellä Gekko-taideteoksen vierellä. Siinä sijaitsevat kivipaadet poistettiin osittain sen takia, että niiden päällä istuvat nuoret tukkivat kulkureittejä tehokkaasti.

- Siihen tuppasi jäämään liian suuria nuorisojoukkoja silloin tällöin, varsinkin perjantai-iltaisin. Aina joskus siihen kasaantui liikaa nuoria ja piti vähän aurata tietänsä kauppoihin.

Nuoret ovat aina tervetulleita Kamppiin

Heli Vainio ei ajoittaisista ongelmista huolimatta missään nimessä halua rajoittaa nuorten oleilua kauppakeskuksessaan. Sen sijaan hän toivottaa nuoret lämpimästi tervetulleiksi.

- Sehän tarkoittaa sitä, että nuoret oppivat tuntemaan Kamppia ja meidän palveluita. Ja kyllä he myös käyttävät nyt jo meidän palveluita.

Hätistelemisen ja kulun rajoittamisen sijaan Kampin kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio pyrkii sopuisaan yhteiseloon nuorison kanssa.

- Ehdottomasti mieluummin niin päin, että menisin jututtamaan nuoria ja keskustelemaan että mitä yhdessä voimme tehdä, että voisimme yhdessä jatkaa sopuisaa yhteiseloa, päättää Vainio.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Politiikka

105 kannatti ja 92 vastusti – näin kansanedustajat äänestivät avioliittolaista

Grafiikka

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä