Kauppojen sunnuntaiaukiolo rasittaa pieniä yrittäjiä
Kaupan uudet aukioloajat tulivat voimaan joulukuussa 2009. Ne toivat alle 400 neliömetrin kaupoille vapaan aukioloajan lukuun ottamatta juhlapäiviä. Muille kaupoille mahdollistettiin aukiolo sunnuntaisin ympäri vuoden.
Kaupan aukioloaikojen laajentaminen on hyödyttänyt erityisesti isoja yrityksiä.
Sen sijaan monet pienet yrittäjät kokevat aukiolon sunnuntaisin kannattamattomaksi ja raskaaksi.
Tiedot käyvät ilmi selonteosta, jonka hallitus luovutti eduskunnalle torstaina.
Selvityksen mukaan monet työntekijät kokevat arjen hankaloituneen, sillä pidemmät työajat vaikuttavat työn ja perheen yhteensovittamiseen, kulkuyhteyksiin ja alan turvallisuuteen.
Yhä useammat kuluttajat taas ovat tyytyväisiä kauppojen aukioloon sunnuntaisin. Joka kolmas käy ruokaostoksilla ainakin joka toinen sunnuntai.
- Uusien aukioloaikojen voimaantulosta on kulunut vasta niin vähän aikaa, että vielä ei voida vetää johtopäätöksiä siitä, pitäisikö lakia muuttaa aukioloaikojen osalta. Tilannetta on syytä seurata ja arvioida jatkossakin, työministeri Lauri Ihalainen (sd.) sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Pyhäjoella riehuvan maastopalon leviäminen hallinnassa
Pyhäjoella Pohjois-Pohjanmaalla palaa maastoa viiden kilometrin matkalla.
Maitokolmion kiistaan ratkaisu torstaina?
Tiistaina alkanutta Maitokolmion Toholammin meijerin työkiistaa koskevat neuvottelut alkavat torstaina. Osapuolet sopivat keskiviikkoiltana, että pöytään istutaan kello kymmenen. Työnantajapuolen näkemyksen mukaan työt alkavat täydellä vahvuudella. Työntekijäpuolen mukaan työt alkavat ehdollisesti.
Kalske: Syyttäjien koulutus ei syynä Gumball-kaahareiden sakotuksen kiemuroihin
Kotkan Meripäivillä laittomuuksiin syyllistyneille tuomiot saatiin parissa tunnissa tapahtuneesta, mutta poliisi, syyttäjä ja tuomioistuimet olivat sopineet etukäteen oikeudenkäyntien järjestämisestä pikapikaa.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Pakasteselvitys paljastaa, kuinka tarkasti kauppa asiakkaitaan seuraa
SOK selvitti mahdollisesti vaarallisia pakastevihanneksia ostaneet Eviran luvalla. Selvitys oli tietosuojan kannalta osittain ongelmallinen, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Kauppaketjut keräävät asiakkaistaan tietoa yksittäisten tuotteiden tarkkuudella.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Evira: Vihannesmyrkytyksiä voi olla enemmänkin
SOK on viikko sitten vetänyt kaupoista Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastevihannessekoituksen siinä olevan datura-rikkakasvin eli hulluruohon takia. Myrkytystietokeskuksen mukaan oireita saaneita on kuusi.
