Kaupunginjohtaja esittää: Kokemäki avoin kuntaliitoksille
Köyliön tekemä ehdotus kuntaliitoksen harkitsemisesta on saanut myönteistä palautetta jo Huittisten kaupunginhallitukselta. Köyliö kysyi Huittisten ja Kokemäen lisäksi kantaa liitoksiin Säkylältä ja Euralta.
Kokemäen kaupunginjohtaja Markus Ojakoski esittää, että Kokemäki on valmis kuntaliitosneuvotteluihin Köyliön ja muiden alueen kuntien kanssa. Köyliö on kysynyt Euralta, Huittisilta, Kokemäeltä ja Säkylältä kiinnostusta kuntaliitoksiin.
Tähän mennessä Eura on ilmoittanut olevansa kiinnostunut vain kahdenkeskisestä kuntaliitoksesta Köyliön kanssa. Huittinen puolestaan on valmis koko alueen kuntien liitokseen.
Kokemäen kaupunginhallitus tekee päätöksen asiassa ensi maanantaina. Aiemmin Kokemäki ei ole innostunut liitoksesta Huittisten kanssa.
Kokemäen lisäksi Säkylä ei ole vielä antanut virallista vastausta Köyliölle.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Air100 lentää Porista Helsinkiin koko kesän
Lentoyhtiö ei ole vielä saavuttanut kannattavuustavoitettaan. Yhtiö kuitenkin kertoo, että kysyntä on kasvanut jatkuvasti.
Rouva 47 - lääkäri käyttää nimeäsi vain luvan kanssa
Aluehallintovirasto on lähettänyt terveyskeskuksille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa, että kaikki potilaasta tallennettu tieto on aina salassa pidettävää. Sukunimellä kutsumisen voi korvata esimerkiksi vuoronumerolla.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.
Aikuisen puuttuminen nuoren kaveripiiriin voi olla haitallista
Aikuisten puuttuminen kaveripiiriin voi aiheuttaa sen, että ilman toisten tukea jää juuri se nuori, joka tarvitsisi sitä eniten.
Jääpalloseura Narukerän kymmenientuhansien laskut maksamatta Porin kaupungille
Liigatasolla pelaava jääpalloseura on jättänyt jääaikalaskuja maksamatta. Seura on tehnyt maksusuunnitelman ja aikoo maksaa velat kesäkuun loppuun mennessä.
Maakotkaa supikoirana ampuneelle sakkotuomio
Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut maakotkan supikoirana ampuneen harjavaltalaismiehen sakkoihin ja vahingonkorvauksiin. Käräjäoikeuden mukaan metsästäjä syyllistyi luonnonsuojelurikkomukseen ampuessaan haaskalla ollutta maakotkaa.
Parkkitalo tarvitaan - sairaanhoitopiiri haluaa Porin kaupungin mukaan
Keskussairaalan parkkipaikkapula vaatii pikaisia ratkaisuja. Uusi parkkitalo rakennettaisiin Porin rautatieaseman ratapihan ja valtatie 2:n väliin.
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilusti
Luonnonlohen kalastajahinta laski reilun kolmanneksen viime vuonna, kerrotaan riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta.
Tampereen teknillinen yliopisto aloittaa yt-neuvottelut Porissa
Huomenna alkavissa neuvotteluissa etsitään ratkaisua laitoksen talouden tasapainottamiseen. Neuvottelupöydälle on tuotu ehdotus koko henkilökunnan lomauttamisesta kolmeksi kuukaudeksi.
