Lahti |

Kaupunkipuistostatus hiertää Heinolassa

Kansalliseen kaupunkipuistostatukseen ei olla kaikilta osin tyytyväisiä Heinolassa. Osa päättäjistä näkee, että se on jarru kaupungin kehittämiselle ja rakentamiselle.

Tähtiniemen asuntomessualuetta Heinolassa
Tähtiniemen asuntomessualue rakentui vuonna 2004 kaupunkipuiston tuntumaan Heinolassa. Kuva: Yle Kristiina Lehto

Yksi kriitikoista on Heinolan kaupunginhallituksen kokoomuslainen puheenjohtaja Juhani Ahonen.

- Aika usein nousee keskusteluissa esiin, että onko järkevää pitää sitä statusta yllä, koska hyödyt ovat minimaaliset.

Ahosen mielestä kaupungin ranta-alueita pitäisi vapauttaa kaavoitukselle.

- Silloin niitä voisi hyödyntää esimerkiksi asuntorakentamisessa sekä omarantaisena että vesinäkymin.

Ahonen kertoo vastustaneensa statuksen hakemista alun perinkin.  

- Itse olisin sen valmis purkamaan, mutta myös toisenlaisia mielipiteitä kaupungista löytyy.

Messuhyödyt puolitiehen

Rantarakentaminen oli yksi pääteemoista vuoden 2004 asuntomessuilla Heinolassa.

- Messujen osalta teema toteutui hyvin, mutta jatko ei, kun lähes kaikki rannat on nyt museoitu.

Parinkymmenen tuhannen asukkaan Heinolan asukasluku kasvoi hetkellisesti asuntomessujen ansiosta. Taantuman, teollisten työpaikkojen menetysten ja Reuman alasajon myötä kaupungin asukasluku on nyt pudonnut 1990-luvun loppupuolen lukemiin.

Juhani Ahosen mielestä Heinolan olisi pitänyt osata hyödyntää vuoden 2004 asuntomessujen julkisuus ja verkostot paremmin

Messuilla kävijöiden palaute ja muu kerätty aineisto on Ahosen mukaan edelleen Heinolassa kunnolla käsittelemättä.

 

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä