Etelä-Karjala |

Kaupunkiyhtiöt osti palveluita lähipiiriltä

Lappeenrannan kaupunkiyhtiöiden erityistarkastuksen tehnyt konsulttiyhtiö suosittelee, että Lappeenrannan kaupunkikonserni laatisi ohjeet kilpailutuksesta.

Fly Lappeenrannan kone lähdössä Lappeenrannan lentokentällä.
Kuva: YLE Etelä-Karjala

Lappeenrannan kaupunkiyhtiöiden erityistarkastuksen raportin mukaan Lappeenrannan kaupunkiyhtiöt ja Fly Lappeenranta käyttivät runsaasti lähipiiriyhteyksiä palveluntarjoajina.

Raportin laatinut konsulttiyhtiö selvitti yhtiöiden hallitusten ja toimitusjohtajien sekä kaupunginjohtajan yritysyhteydet ja vertasi niitä kirjanpitotapahtumiin. Havaittuja lähipiiriyhteyksiä oli kaikkiaan 600.

Osa raportin sisällöstä ja sen liitteistä on salattu julkisuuslakiin ja osakeyhtiölakiin liittyen. Esimerkiksi lähipiiriyhteydet kuuluvat raportissa salattuihin tietoihin.

Kaupunginjohtajana tuolloin toiminut Seppo Miettinen on todennut Yle Etelä-Karjalalle, että hänellä ei ole nyt, eikä hänellä ole ollut yhtään tällaista lähipiiriyhteyttä. Hän korostaa, ettei ole ollut mukana missään yritys- tai muussa toiminnassa.

Konsulttiyhtiö suosittelee raportissa kaupunkikonsernia laatimaan ohjeet kilpailutuksesta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä