Keski-Pohjanmaa |

Kaustinen päättää festivaalien kohtalosta

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien tulevaisuus ratkeaa hyvin pitkälle kunnanvaltuuston torstai-iltaisessa kokouksessa. Konkurssin partaalle ajautunut Kansanmusiikisäätiö on anonut kunnalta takausta lähes miljoonan euron lainalle.

Festivaaliteltta ja liehuvia eri maiden lippuja, joiden taakse on kerääntynyt tummia pilviä.
Tummat pilvet ovat kerääntyneet Kansanmusiikkifestivaalien ylle. Kuva festivaaleilta vuodelta 2008. Kuva: YLE / Tuula Nyberg

Ilman ulkopuolista rahoitusta Kansanmusiikkisäätiön toiminnan jatkaminen on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.

Kaustisen kunnanhallituksessa ainoana takausta kannattanut keskustan ryhmäpuheenjohtaja Vesa Paavola uskoo, että juhlat kutistuisivat kotiseutupäiviksi ilman kunnan takausta.

Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Toivo Mäkelän mukaan festivaalien tulevaisuus ei ole valtuuston päätöksestä kiinni. Päätös vaikuttaa ainoastaan siihen, miten ja missä mittakaavassa kansanmusiikkijuhlia jatkossa järjestetään.

Ryhmäpäätöksiä sorvattiin keskiviikkona

Kaustisen valtuuston keskustaryhmän puheenjohtaja Vesa Paavola ennustaa tiukkaa äänestystä festivaalituesta torstai-illan kokouksessa. Ryhmän enemmistö on lainatakauksen myöntämisen kannalla. Paavola ei kerro keskiviikon ryhmäkokouksen koeäänestysken tulosta, mutta antaa ymmärtää, että keskustan ryhmästä löytyvä tuki ei riitä yksin takaamaan tukipäätöstä.

Keskustalla on valtuustossa yksinkertainen enemmistö eli viisitoista valtuutettua.

Toisen suuren ryhmän edustaja perussuomalaisten Toivo Mäkelä sanoo, että keskiviikkona koolla ollut ryhmä vastustaa yksimielisesti lainatakauksen myöntämistä. Yksi valtuutettu ei ollut paikalla.

Kaustisen valtuuston kokousta voi seurata kasenetistä( http://www.kasenet.fi/tv )suorana televisiolähetyksenä klo 19 alkaen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä