Keski-Pohjanmaa |

Kaustisella raikaa kesällä

Kaustisen kansanmusiikkijuhlien esiintyjien kirjo on tänäkin vuonna laaja. Festivaaleilla voi nauttia useiden tuhansien pelimannien esityksistä. Tunnettujen muusikoiden joukossa nähdään myös uudempia musiikkitaivaan tähtiä.

Kuvassa Kaustinen folk music festivaalin festivaaliyleisöä 2010.
Festivaaliyleisöä vuodelta 2012. Kuva: YLE / Raila Paavola

Monipuolinen musiikki raikaa taas heinäkuussa Kaustisella. Kansanmusiikkijuhlien tarjonta yltää paikallisista muusikoista ulkomaalaisiin tähtiin.

Virtaa!

Virtaa! -konsertti on omistettu legendaariselle Olavi Virralle. Kyseisen konsertin solisteina esiintyvät esimerkiksi kestosuosiosta nauttiva tangolaulaja Eino Grön, sekä kokkolalainen Voice of Finland finalisti Jesse Kaikuranta. Yhteiskonsertin orkesteri koostuu lähinnä kansanmuusikoista.

Räjähdysmäärä pelimanneja

Kaustislainen kansanmusiikin ammattilaisyhtye Tallari esiintyy Rautavaaran jäljillä -konsertissa. Yhtye esiintyy viimeistä kertaa nykykokoonpanossaan - yhtyeen johtaja Antti Hosioja jää ansaitulle eläkkeelle festivaalikeikan jälkeen.

Suuri kiinnostus pelimanneja kohtaan näkyy pelimanniesiintyjien määrässä, joka kipuaa tänä vuonna yli kolmeen tuhanteen.

Tähtiä maailmalta

Kansainvälistä tunnelmaa festivaalille tuovat muun muassa Duna Art Ensamble, The New Rope String Band sekä Violons Barbares.

 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä