Käynnit Kainuun influenssavastaanotoilla ovat kaksinkertaistuneet viikoittain
Sikainfluenssa ei ole vienyt kainuulaisia mittavissa määrin sairaalahoitoon. Riskiryhmien rokotus on pääosin suoritettu. Nyt rokotetaan alle 3-vuotiaita lapsia.
Terveiden alle 3-vuotiaiden lasten sikainfluenssarokotukset ovat alkaneet Kainuun neuvoloissa.
Uusin rokote-erä saapui Kainuuseen viime viikolla. Erästä on varattu tämän viikon rokotuksia varten riittävä määrä pikkulasten rokottamiseen, sanoo Kainuun maakunta -kuntayhtymän pandemiapäällikkö Mauno Saari.
Pikkulasten rokoteannos on puolikas aikuisten annoksesta. Saaren arvion mukaan pikkulapset saadaan rokotetuksi tällä viikolla.
Myös riskiryhmiin kuuluvia rokotetaan edelleen, jos rokotusta ei ole ehtinyt vielä hankkia.
- Riskiryhmiin kuuluvat alle 65-vuotiaat voivat hakeutua rokotettavaksi lasten rokotuspisteisiin, neuvoo Saari.
Kainuun epidemia on vielä lievä
Saari arvioi sikainfluenssaepidemian olevan Kainuussa Lapin tavoin lievä, eikä vuodeosastohoitoa tarvitsevien määrä ole suuri.
- Meillä on ollut keskimäärin 1 - 5 varmistettua tai epäiltyä sikainfluenssapotilasta päivittäin vuodeosastoilla, Saari kertoo.
- Sen sijaan influenssakäynnit vastaanotoilla ovat lisääntyneet merkittävästi ja käynnit ovat kaksinkertaistuneet viikko viikolta. Käyntejä alettiin tilastoida viikolla 43, jolloin vastaanotoilla kävijöitä oli muutamia kymmeniä. Viime viikolla perusterveydenhuollon vastaanotoilla oli influenssakäyntejä lähes 700.
Yhteensä Kainuun vastaanotoilla on käynyt lähes tuhat potilasta, ja terveydenhuollon henkilöstö on ollut Saaren mukaan kohtuullisen tiukoilla. Influenssavastaanottojen perustaminen Kajaaniin ja Ylä-Kainuuseen ovat vaatineet erityistoimenpiteitä sekä lääkäreiltä että hoitohenkilökunnalta.
- Rokotukset on pystytty hoitamaan sen suunnitelman mukaisesti mikä alun perin on sovittu.
Terveydenhoitajat huolehtivat rokotuksista pääsääntöisesti. Sen vuoksi lastenneuvolan kiireettömiä käyntejä on jouduttu siirtämään.
Epidemiahuippu 2 - 3 viikon sisällä
Saari arvioi, että pääsääntöisesti rokotus on sujunut Kainuussa kohtalaisen mallikkaasti. Rokotuspaikoilla on kyllä ollut jonoja ja rokotteiden määrä on ollut rajallinen. - Etenkin alkuvaiheessa, kun ryntäys rokotukseen oli suurta, henkilökunta ei ehtinyt riittävästi ennakoida rokotusten riittävyyttä ja oli turhaa jonottamista. Siitä oltiin kiukkuisia.
Terveydenhoitajat ovat joutuneet myös neuvomaan epätietoisia kansalaisia. - On ollut epätietoisuutta kuuluko riskiryhmään vai ei. Rajankäyntiä on ollut, ja koko ajan THL on täsmentänyt omia ohjeitaan. Viime kädessä hoitavan lääkärin kannanotto ratkaisee kuuluuko riskiryhmään vai ei, Saari toteaa.
Saaren arvion mukaan epidemiahuippu tulee Kainuuseen 2 - 3 viikon sisällä. - Epidemian eteneminen vaihtelee alueittain ja maittainkin, joten tarkaa huippukohtaa on vaikea arvioida, Saari sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.