Käytettyjen moottoripyörien hinnat romahtivat
Moottoripyöristä käyvät kaupaksi tällä hetkellä enää käytetyt. Moottoripyöräilytrendi on tältä erää ohi. Alan mukaan viime vuosikymmenen lopulla uusia pyöriä ostettiin liiankin herkästi. Nyt ne lähtevät halvalla.
Uusien pyörien myynnin huippuvuosi oli 2007. Silloin rekisteröitiin 12 000 moottoripyörää. Viime vuosien uutena myytyjen lisäksi vaihtopyörämarkkinoilla pyörivät tällä hetkellä tuhannet ulkomaan tuontipyörät. Koko Euroopan hintataso on laskenut. Se näkyy myös meillä.
Moottoripyöräliikkeillä on tukalat oltavat. Myyntikausi on tältä vuodelta ohi, eikä kauppa käynyt.
- Suuri muutos tässä taantumassa on, että rahoituskysyntä on selvästi vähentynyt eli rahattomat eivät osta. Viisi vuotta sitten rahoituksia tehtiin paljon enemmän, sanoo MP-Kauppiaat ry:n puheenjohtaja Niko Kantola.
Käytetyt käyvät kaupaksi ennen kaikkea netin myyntipalstoilla. Rahoitusyhtiöt ovat löytäneet tiensä yksityismyyjien kumppaneiksi ja tarjoavat rahoitusta nykyään myös yksityisesti myytäviin pyöriin. Vielä viisi vuotta sitten rahoituksen sai vain liikkeessä.
Pyörä menossa pois muodista
Käytettyjen pyörien myynti onkin siirtynyt yksityismyyjille. Useiden käytettyjen pyörämallien toteutuneet myyntihinnat ovat pudonneet vuodessa viidenneksen, hurjimmillaan jopa neljänneksen. Tarkkaa kuvaa ei käytetyistä edes ole saatavissa.
- Ala on aika maassa uusien pyörien osalta ja paljon on mietitty, mitä nyt pitäisi tehdä. Nyt tähän aikaan vuodesta on jo kaikki temput tehty. Ei alalla kuitenkaan ole luovutettu. Tiedämme, että tällaista tämä on, kauppiaiden puheenjohtaja Kantola sanoo.
Moottoripyöräkauppiaiden mukaan yleisten talousnäkymien lisäksi moottoripyöräilyn suosioon on vaikuttamassa myös ajajien ikä. 39-vuotiaat ja tätä vanhemmat ovat saaneet ajokortin aikoinaan auton ajokortin kylkiäisenä. Juuri nuoremmat eivät tällä hetkellä moottoripyöriä ostakaan.
Uutuusmalli säilyttää parhaiten arvonsa
Uusien pyörien nihkeän myynnin vuoksi on muutaman vuoden kuluttua vuosimallin 2012 vaihtopyöriä tarjolla niukasti. Kauppiaiden mukaan nyt kannattaa pyöristä ostaa sellainen, jonka malli on uutuus. Sillä varmistaa, että pyörä on mahdollisesti haluttava myös muutaman ajokauden jälkeen.
Uutuusmallien kysyntä onkin tänä vuonna ollut melko hyvää. Edullinen, muutaman vuoden markkinoilla ollut peruspyörä ei sen sijaan tällä hetkellä mene kaupaksi ollenkaan.
Huonoin yhdistelmä kaikkien kannalta näyttäisi olevan melko tuoreen pyörän vaihtaminen liikkeessä uuteen. Uudet pyörät ovat kauppiaille verovapaita rekisteröintiin saakka. Pienellä välirahalla kauppias ei tienaa mitään, vaan raha seisoo kaupan lattialla. Hyvityshinnat ovat sen mukaiset.
- Itse en suostu sanomaan, etteikö moottoripyöräily olisi enää trendikästä, mutta jotain siitä nyt puuttuu. Maailman taloustilanne ei ole se isoin tekijä, toteaa MP-Kauppiaat ry:n puheenjohtaja Niko Kantola.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Uusi teurastamo käsittelee päivittäin 500 nautaa
Atrian suurinvestointi Kauhajoella kuuluu Euroopan kymmenen suurimman teurastamon joukkoon. Nykytekniikan ansiosta naudanliha pystytään jäljittämään eläinkohtaisesti.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Fysiikkaa voi oppia vuoristoradassa
Kouvolan yhteiskoulun lukion opiskelijat kävivät mittaamassa G-voimia käytännössä. Paikkana toimi Tykkimäen huvipuisto. Opiskelijoiden mielestä vastaavanlaista luovaa opetusta voisi olla enemmänkin.
Keminmaa keksi hyppynarun MM-kisat
Pienessä Keminmaan kunnassa pompitaan hyppynarujuoksun maailmanmestaruuksista viikonloppuna. Kisoilla halutaan elvyttää hyppynarulla hyppimisen perinnettä, joka on vieras monelle lapselle.
Talvivaara-journalisti Juha Kauppinen kaivaa uusia uutisvoittoja
Palkittu toimittaja Juha Kauppinen on ehdolla Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinnon saajaksi jo toista kertaa. Kaivosyhtiö Talvivaaran väsymätön kriitikko haluaa kuitenkin jo kirjoittaa muistakin aiheista ja on siksi tehnyt rohkean ratkaisun.
Folkhälsan-talon rakentaminen alkaa kesäkuussa
Club25:n tontille Vaasan Raastuvankadulle tulee uudisrakennus, jolle on haussa rakennuslupa. Kortteliin tulee kaksi uutta rakennusta, ja lisäksi Raastuvankatu 23:ssa sijaitseva vanha puutalo saneerataan.
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
