Kebab-pizzeriayrittäjät joukkotappelussa Lappeenrannassa
Lappeenrannassa kahden turkkilaisen kebab-pizzeriayrittäjän keskinäinen välienselvittely johti torstain vastaisena yönä suureen joukkotappeluun. Tappelussa oli mukana toistakymmentä miestä varustautuneina puukoilla, pesäpallomailaa muistuttavilla puutangoilla ja rautaputkilla. Osapuolten välienselvittely jatkui Etelä-Karjalan keskussairaalassa.
Toistakymmentä kurdimiestä saapui neljän aikaan aamuyöllä Lappeenrannan keskustassa sijaitsevan kebab-pizzerian liepeille. Kebab-pizzerian yrittäjä ja työntekijät olivat juuri poistuneet ravintolasta.
Miesten kohtaaminen yltyi tappeluksi, jossa 12 henkilöä sai eriasteisia vammoja. Kaksi loukkaantui vakavasti. Toisella vakavasti loukkaantuneella on kallovamma, kebab-pizzerian yrittäjä sai haavan vartaloonsa.
- Tilanne on epäselvä. Siinä yhdessä käytiin kaikkien päälle, arvioi tilannetta torstaina iltapäivällä pidetyssä tiedotustilaisuudessa tutkinnanjohtaja Leevi Hakulinen Etelä-Karjalan poliisista.
Yrittäjä sai vakavan vamman vartaloonsa puukoniskusta. Lisäksi toistakymmentä muuta tappeluun osallistunutta sai eriasteisia vammoja.
Poliisipartio valvoo sairaalassa
Osa vammoja saaneista vietiin Etelä-Karjalan keskussairaalaan, jossa turkkilaisten ja kurdien välinen vihanpito jatkui. Tappelusta ei ollut vaaraa muille potilaille tai henkilökunnalle. Sairaalassa tappeluun osallistuneita valvoi poliisipartio kello 7:stä lähtien.
Etelä-Karjalan poliisi tutkii tapahtunutta muun muuassa epäiltyinä tappeluna, tapon yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä. Poliisi on ottanut kiinni seitsemän tapahtumiin osallistunutta miestä. Poliisin mukaan tappelussa oli mukana myös henkilöitä muilta paikkakunnilta.
- Tappeluun osallistui henkilöitä, jotka tulivat ympäri Suomea. Nyt selvitellään sitä, kuinka moni tuli paikalle muualta.
Osalla rikostaustaa
Poliisi selvittelee myös tappeluun osallistuneiden mahdollista rikostaustaa.
- Näitä selvitellään vielä, mutta sieltä löytyy kaikenlaisia rikosnimikkeitä liikennerikkomuksista talousrikoksiin, sanoo Hakulinen.
Poliisin tiedossa ei ole, että osapuolet olisivat selvitelleet välejään aikaisemmin. Tutkinnanjohtaja ei ottanut kantaa siihen, mikä vaikutus välienselvittelyyn on turkkilaisten ja kurdien historiallisesti huonoilla väleillä.
- Nyt me selvitämme vain tätä tappelua, sanoi tutkinnanjohtaja Hakulinen.
Tapahtumat saivat alkunsa keskiviikkona iltapäivällä kahden pizzeriayrittäjän keskinäisestä nahistelusta, jonka syynä on toisen suunnitelma laajentaa liiketoimintaa toisen yrityksen lähettyville. Tapahtumat johtivat joukkotappeluun myöhemmin aamuyöllä kebab-pizzerian suljettua ovensa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.
Etelä-Karjalassa Kymenlaaksoa nopeammin sairaanhoitoa
Etelä-Karjalassa päästään melko nopeasti lääkärille verrattuna muuhun maahan. Tilanne on selvästi naapurimaakuntaa parempi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.