Helsinki |

Kehäradalla kiivas rakennuskesä

Kehäradan työmailla paiskitaan töitä läpi kesän. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista rakennusurakoista, työntekijöitä on noin 650. Kehäradan on tarkoitus valmistua vuonna 2014.

Kehäradan uusi silta.
Uusi rautatiesilta ylittää pääradan Koivukylässä. Kuva: Yle/ Nina Svahn

Urakoitsijoilla riittää kiirettä myös kesällä, sillä Kehärataa rakennetaan parhaillaan 14 eri kohteessa. Yksi suurimmista urakoista on Koivukylän rautatiesilta, joka ylittää pääradan. Valmiilla sillalla on pituutta lähes puoli kilometriä.

Työmaalla täytyy olla tarkkana, vaikka junat kulkevat paikan ohitse alennetuilla nopeuksilla, kertoo ylitarkastaja Riitta Järveläinen Liikennevirastosta.

- On tehty tarkkaa ennakkosuunnittelua liikenteenohjauksen kanssa millaisissa väleissä saadaan töitä tehtyä ja millaisia liikennekatkoja saadaan järjestettyä.

Töitä tehdään esimerkiksi öisin, jolloin junaliikennettä on vähän.

Kyllähän kesä on parasta rakentamisaikaa. Väkeä on paljon ja kyllä tulee tulostakin.

- Riitta Järveläinen

Louhintaurakat valmiiksi

Kesän aikana saadaan valmiiksi muun muassa viimeiset louhintaurakat sekä Petaksen ja kehä III:n välinen maanrakennusurakka.

- Teknisesti yksi haastava homma on, kun tehdään sellaista vesitiivistä kaukaloa 700 metriä tuolla Kivistö-Lapinkylä –välillä, toteaa ylitarkastaja Riitta Järveläinen.

Tienkäyttäjille työt näkyvät muun muassa kolmostiellä Keimolassa, jossa Kehärata alittaa tulevaisuudessa Hämeenlinnanväylän. Rakennustöiden takia alueella on voimassa alennettu nopeurajoitus.

18 kilometriä rataa

Kehäradan rakentamisessa mittasuhteet ovat suuria ja työkohteet moninaisia. Valmistuessaan kehärata kulkee lentoaseman kautta ja muodostaa yhteyden pääradan ja Vantaankosken radan välille.

18 kilometriä pitkä ja yli 600 miljoonaa euroa maksava rata on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2014. Kehäradalle tulee neljä uutta asema ja varaus neljälle muulle asemalle.

Tähän mennessä urakat ovat olleet aikataulussa. Toiveissa on kesäksi hyviä säitä, jotta aikatauluissa myös pysytään.

- Kyllähän kesä on parasta rakentamisaikaa, eli kyllä meillä työt on niin ahkerasti käynnissä kuin olla voi. Väkeä on paljon ja kyllä tulee tulostakin, muistuttaa Riitta Järveläinen.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä