Helsinki |

Kehäradan taide valittiin vuoden 2015 ympäristötaidekohteeksi

Valinnan tehneen Ympäristötaiteen säätiön mukaan Kehäradan taide on oiva esimerkki taiteen nivomisesta osaksi julkista ympäristöä suunnitteluvaiheesta lähtien.

Helman heilahdus
Aarne Jämsän Helman heilahdus Lentoaseman rautatieasemalla. Kuva: Ympäristötaiteen säätiö

Viime heinäkuussa käyttöön otetun kehäradan asemia koristavat taideteokset on valittu vuoden 2015 ympäristötaidekohteiksi.

Ympäristötaiteen säätiö jakaa kunniakirjan vuosittain yhdelle teokselle tai teoskokonaisuudelle. Sen tavoitteena on nostaa esiin ympäristötaiteen erilaisia muotoja ja mahdollisuuksia sekä kiittää ja kannustaa ympäristötaideteosten tekijöitä ja tilaajia.

"Kehäradan taide kertoo tilaajien ymmärtävän omaleimaisen ja vetovoimaisen ympäristön merkityksen käyttäjille", Ympäristötaiteen säätiö kiittelee tiedotteessaan.

Valintaperusteluissa säätiö mainitsee taiteen olevan suurhankkeissa palapelin osista pienimpiä, mutta asemien ja radan käyttäjille yksi näkyvimmistä elementeistä.

Kunniakirjat ojennettiin taidekokonaisuuden tilaajille Vantaan kaupungille, Liikennevirastolle ja Finavia Oy:lle torstaina.

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä