Kehitysvammaiseksi diagnosoitu mies teloitettiin Texasissa
Murhasta tuomittu mies teloitettiin huolimatta ihmisoikeusjärjestöjen protesteista.
Texasissa Yhdysvalloissa on ihmisoikeusaktivistien protesteista huolimatta teloitettu mies, joka puolustuksen mukaan oli kehitysvammainen. 54-vuotias Marvin Wilson oli tuomittu kuolemaan poliisin ilmiantajan surmaamisesta vuonna 1992.
Hänet teloitettiin myrkkyruiskeella sen jälkeen, kun Yhdysvaltain korkein oikeus oli torjunut puolustusasianajajien vetoomuksen hänen henkensä säästämiseksi.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International pitää teloituspäätöstä erittäin järkyttävänä ja myös monet muut ihmisoikeusryhmät ovat esittäneet vastalauseensa.
Wilson diagnosoitiin lievästi kehitysvammaiseksi vuonna 2004. Hänen älykkyysosamääräkseen todettiin 61, kun 70:ää on pidetty henkisen jälkeenjääneisyyden rajana.
Yhdysvaltain liittovaltion tuomioistuin katsoi vuonna 2002, ettei kehitysvammaisia saa teloittaa, mutta jätti kunkin osavaltion päätettäväksi, miten kehitysvammaisuus määritellään.
Texasin viranomaiset katsoivat, että Wilsonin testin teki kokematon harjoittelija ja useat muut testit ovat osoittaneet hänen älykkyysosamääränsä olevan yli 70. Lisäksi Texas ottaa teloituspäätöstä tehdessään huomioon myös muita tekijöitä, kuten tuomitun kyvyn johtaa ja valehdella, sekä sen, pitävätkö perhe ja ystävät häntä henkisesti jälkeenjääneenä.
Puolustusasianajajien mielestä osavaltio käyttää teloituspäätöstä tehdessään epätieteellisiä arvioita.
Viime kuussa Texasisa teloitettiin mies, jonka oli diagnosoitu kärsivän mielenterveyden häiriöistä. Georgian osavaltion korkein oikeus puolestaan päätti lykätä kuolemaantuomitun, mutta puolustuksen mukaan kehitysvammaisen miehen teloitusta.
Wilson oli 25. Yhdysvalloissa on tänä vuonna teloitettu vanki. Texasissa heistä on teloitettu seitsemän.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Lontoon sotilasmurhassa uusia pidätyksiä
Poliisi pidätti kolme 21 - 28 -vuotiasta miestä lauantaina Lontoossa. Aiemmin poliisi on pidättänyt neljä muuta epäiltyä veriteon vuoksi.
Yli 100 000 euron arvoinen harvinainen sarjakuvalehti lojui 70 vuotta seinän välissä
Vuonna 1938 ilmestynyt Action Comics No. 1 -lehti on arvokas, koska Teräsmies teki siinä ensiesiintymisensä. Parempikuntoinen lehti myytiin puolitoista vuotta sitten huutokaupassa yli 1,6 miljoonalla eurolla.
Poliisi: Kapinalliset tappoivat useita väijytyksessä Intiassa
Asemiehet väijyivät poliittisesta tilaisuudesta saapunutta autosaattuetta. Kuolleiden joukossa on ainakin poliitikkoja ja poliiseja.
Sotilasta iskettiin teräaseella Ranskassa - hyökkääjä pakeni
Pariisin laitamilla La Défensen alueella partioimassa ollut sotilas sai vammoja, mutta hän ei ole hengenvaarassa. Puolustusministerin mukaan hyökkäys oli kohdistettu tarkoituksella juuri sotilaaseen.
Vapaaehtoisten ja vahvistusten toivotaan rauhoittavan rähinöintiä Ruotsissa
Ruotsissa poliisi varautuu jälleen levottomuuksiin, joita on ollut jo kuutena yönä.
Väkijoukko pahoinpiteli auttamaan tulleen lääkärin ryhmineen Bulgariassa
Hyökkäyksen kohteeksi joutunut lääkäri on tuttu Cannesin elokuvajuhlilla viime vuonna palkitusta Sofian viimeinen ambulanssi -dokumentista.
Muusikko soitti kitaraa aivoleikkauksessaan - video
Brad Carterin vaivana on ollut käsien vapina ja silmien nykiminen. Leikkaava lääkäri halusi varmistaa, että operaatiolla saavutetaan oikea tulos.
Moskovan homoaktivistien mielenosoituksessa pidätettiin kymmeniä
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa puolestaan maan ensimmäinen gay pride -mielenosoitus sujui rauhallisesti, joskin tiukassa poliisivalvonnassa. Molemmissa maissa on suunnitteilla homojen vastaisia lakeja.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
BBC: Hyökkäykset muslimeja vastaan lisääntyneet brittisotilaan murhan jälkeen
Uskontoryhmien välistä vuoropuhelua edistävä Faith Matters -järjestö kertoo BBC:lle, että hyökkäyksiä on ollut eri puolilla maata ja myös internetissä.
