Tampere |

Kehitysvammaiset tutkivat itse henkilökohtaisen avun merkitystä elämäänsä

Kehitysvammaiset ihmiset tekivät vertaistutkimuksen henkilökohtaisten avustajien merkityksestä. Tulokset vahvistivat, että henkilökohtainen apu tekee tasavertaisemmaksi muiden kanssa ja mahdollistaa pääsyn kodin seinien ulkopuolelle.

Video: Poika istuu pyörätuolissa.
1:53
Video: Terri Niemi / Yle

Tampereella julkistettiin kehitysvammaisten ihmisten itsensä tekemä vertaistutkimus, jonka mukaan henkilökohtainen apu lisää heidän mahdollisuuksiaan osallistua ja olla yhdenvertaisia muiden ihmisten kanssa. Viisi kehitysvammaista vertaistutkijaa haastatteli kahtatoista kehitysvammaista kokemuksistaan henkilökohtaisen avustajan käytöstä.

Tutkimusjaksoa edelsi perehdytys, jossa käytiin läpi tutkimuksen tekemistä etiikasta kysymysten asetteluun. Kehitysvammaisten palvelusäätiön Petra Tiihonen on ollut mukana koko tutkimuksen teon ajan. Hän sanoo, että kokonaisuus olisi ollut iso kenelle tahansa, mutta joukko suoriutui tehtävästä hyvin.

– Pelkästään henkilökohtaisen avun järjestelmä on laaja. Se piti ymmärtää ennen kuin voi kysyä kysymyksiä.

Vertaistutkija Sampsa Saariniemi kuvaa yhden haastatellun kokemuksia siitä, miten henkilökohtainen avustaja vaikuttaa elämään.

– Ennen henkilökohtaista avustajaa ei pystynyt käymään harrastuksissa tai töissä. Pääsee kodin ulkopuolelle, eikä tarvitse olla mökkihöperönä.

Petra Tiihonen vahvistaa tämän.

– Henkilökohtaisen avun myötä kehitysvammaiset ihmiset tulevat tasavertaisemmiksi. He pääsevät harrastamaan ja töihin. Se mahdollistaa aktiivisemman arjen.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä