Kehitysvammaisten seksuaalisuudesta puhutaan viimein
Kehitysvammaisten seksuaalisuus on tabu. Se näkyy siinäkin, että esimerkiksi fyysisesti keski-ikäisillä naisilla ei ole tietoa siitä mitä vaihdevuodet ovat.
Minulla on oikeus ilmaista seksuaalisuuttani sanoilla ja kosketuksella. Minulla on oikeus tuntea ja rakastaa. Minulla on oikeus määrätä omasta kehostani. Kukaan ei saa kohdella minua väkivaltaisesti.
Esimerkiksi nämä seksuaalioikeudet lukevat selkokielellä tamperelaisen Rongankodin aulassa.
Rongankotia pyörittävä Tampereen kaupunkilähetys on jo vuosikymmeniä tarjonnut päivätoimintaa ja esimerkiksi asuntoloita kehitysvammaisille. Tänä syksynä toiminta täydentyy viiden vuoden seksuaaliterveys-projektilla.
Tiedonpuute on valtava, sillä seksuaalisuudesta ei oikein puhuta, sanoo vastaava projektityöntekijä Riitta Palonen-Munnukka.
- Seksuaalisuus on tabu edelleen. Tosin nykyään opiskelijat tiedostavat, että seksuaalisuus on osa kehitysvammaisenkin elämää.
Nyt saa kysyä vapaasti
Tarvetta seksuaaliterveyskasvatukselle on, sillä esimerkiksi yhdessä ryhmätapaamisessa nousi keski-ikäisten lievästi kehitysvammaisten naisten kesken esille niin vaihdevuodet, gynekologi kuin mammografia. Sanat olivat tuttuja, mutta mitä ne oikeastaan merkitsevät, oli hämärän peitossa.
Ryhmän naisille oli suuri helpotus, kun asioista saikin kysyä vapaasti. Seksuaalisuus jää helposti kaiken muun jalkoihin kun tulee epäily lapsen kehitysvammasta, sanoo Riitta Palonen-Munnukka.
- Elämä menee sekaisin. Apua haetaan, lasta tutkitaan ja hoidetaan. Perhe on pienessä kriisissä. Siten kun diagnoosit ja hoitopaikat ovat selvinneet, huomataan että pieni ihminen onkin jo murrosiässä.
Kehitysvammainen onkin yhtäkkiä aikuinen
Valtaväestön lapsille opetetaan seksuaalisuudesta asioita jo pienestä pitäen. Tietomäärä, joka vuosien aikana omaksutaan miltei automaattisesti, on valtava. Vieraiden kyytiin ei saa lähteä, muista pestä peppukin, olet arvokas eikä sinua saa koskea luvatta, sinulla on omat rajat, mutta ihastuakin saa.
Kehitysvammaisen lapsen kohdalla saatetaan kuin yhtäkkiä huomata lapsen olevan fyysisesti täysi-ikäinen. Kehitysikä voi silti olla aivan muuta.
- Riitta 50 vuotta, kehitysikä 9 vuotta ja hameenhelmat heiluvat. Tällä tavalla voi kuvata kehitysvammaisen seksuaalisuutta. Se ei ole koskaan tasapainossa fyysisen iän kanssa.
Rongankodin projektin aikana tuotetaankin selkokielistä materiaalia jokaiselle kehitysiälle, jotta myös keholtaan 50-vuotias ja mieleltään 9-vuotias saa itselleen sopivaa tietoa.
Osa vanhemmista vaikenee
Kun kehitysvammaisten aikuisten lasten vanhemmille puhuu vaikka vanhempainillassa seksuaaliterveydestä, voi olla hyvin hiljaista. Aihe koetaan hankalaksi. Toisaalta monissa tapahtumissa pyörivät ne samat valveutuneet ja tiedonjanoiset vanhemmat ja läheiset.
Kehitysvammaisten seksuaalinen kaltoinkohtelu on nousussa
Nukkuvaa karhua ei saisi herättää, sillä eihän tiedä mitä vielä tapahtuu. Tutkimukset puhuvat toista, sanoo Riitta Palonen-Munnukka. Vaikenemisen sijaan seksuaalisuudesta puhuminen on kultaa. Kun tietää, ei joudu harhaan.
Tosin ei vain vanhemmilla tai sukulaisilla vaikenemisongelmaa ole, vaan myös hoitohenkilökunta tarvitsee koulutusta. Pitäisi olla sinut oman itsensä kanssa.
- Jos ohjaaja ei ole sinut seksuaalisuutensa kanssa, eikä kohtaa asiakkaan seksuaalisuutta, se voi ilmetä puuhasteluna. Tehdään hirveästi muita töitä, vaikka henkilö haluaisi kysyä. Aihe mitätöidään.
Ammattilaisetkin tarvitsevat koulutusta
Ammattilaisten kouluttaminen on osa projektia ja esimerkiksi Tampereen ammattikorkeakoulu ja Pirkanmaan ammattiopisto ovat lähteneet mukaan. Viiden vuoden projektin aikana tapahtuu paljon muutakin. On läheisten kanssa tapaamisia, yksilöasiakkaita otetaan vastaan, on tulossa teemailtoja sekä selkokielisiä tekstejä kehitysvammaisille itselleen.
Lisäksi 20. elokuuta aukeaa nettipalvelu, jonka kautta voi lähettää kysymyksiä vaikka nimettömänä, tai vaihtoehtoisesti jättää omat yhteystietonsa yhteydenottoa varten. Tässä kohtaa netti auttaa ja on oiva apukeino.
Hyväksikäyttötapauksiakin saisi ehkäistyä
Netissä on kuitenkin sudenkuoppia, sanoo Riitta Palonen-Munnukka. Netissä toimimisen säännöistä on puhuttava, sillä siellä ajautuu helposti väärään seuraan.
Jokainenhan meistä haluaa olla haluttu ja ihailtu.
- Sehän on ihan totta, että kehitysvammaisten seksuaalinen kaltoinkohtelu on nousussa. Ainakin ilmoitusten määrästä päätellen.
Tiedon kautta hyväksikäyttöäkin saataisiin ehkäistyä.
- Jokainenhan meistä haluaa olla haluttu ja ihailtu. Kun ei olla annettu turvataitokasvatusta, mihin ne omat rajat loppuvat ja kuka saa koskea, niin tapahtuu näitä asioita. Kehoon kajotaan enemmän kuin ihminen itse haluaa.
Turvataitokasvatus on iso osa projektia. Tapaamisissa kerrotaan kuinka hakea apua. Myös henkilökunnan olisi tiedettävä mitä tehdä, mikäli epäily hyväksikäytöstä tulee esiin.
Seurusteleminen on hyvä juttu
Ei sovi unohtaa niitä ihaniakaan asioita. Ihastuminen, seurusteleminen, ehkä jopa naimisiinmeno voivat olla jossain vaiheessa ajankohtaisia, ja se on hyvä, sanoo Tampereen kaupunkilähetyksen Riitta Palonen-Munnukka.
- Nykyään on entistä enemmän pareja, jotka seurustelevat. Asuntoloissamme suositaan parisuhdetta ja voidaan nukkua vaikka viikonloput yhdessä.
Naimisiinmenosta taas päätetään pari kerrallaan.
- Mikäs siinä, jos katsoo että on hyvä olla parisuhteessa. Sehän on hieno homma, että on kiva kaveri rinnalla koko aika.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Ravitsemustieteen professori: Ravitsemusneuvonnan oltava entistä yksilöllisempää
Tulevaisuuden haasteisiin kuuluu yksilön tasolla toimivan ja terveyttä edistävän ruokavalion toteutuminen. Usein ruokavaliomuutokset lopahtavat oman vastuun puuttumiseen.
Espanjalaiset sairaanhoitajat hylkäävät Vaasan
Vaasan kaupunginsairaalassa työskentelevistä espanjalaisista sairaanhoitajista viisi jättää Vaasan. Syynä on muun muassa maan kalleus, kylmä ilmasto ja suomen kielen vaikeus. Suomeen hoitajat saapuivat viime vuoden lokakuussa.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
Syöpäjärjestöt: Syöpäpotilaiden tilanne huolestuttava
Syöpäjärjestöt ovat huolissaan syöpäpotilaiden kokonaisvaltaisen hoidon tilasta. Kehittyneiden hoitojen takia syöpään kuolee harvemmin, mutta hoidot saattavat jatkua jopa vuosikymmeniä. Rankkojen ja pitkien hoitojen vuoksi muiden tukipalveluiden rooli nousee yhä suuremmaksi.
Hoitohenkilöstön koulutuksella on haettu uudenlaisia työtapoja vanhustenhoitoon
Vaasan seudulla halutaan lähivuosina siirtyä yhä enemmän ikääntyneiden ja pitkäaikaissairaiden kotona asumiseen. Tähän tähdätään muun muassa hoitohenkilöstön täydennyskoulutuksella, jossa on keskitytty erityisesti vanhusten itsenäiseen selviytymiseen ja kuntoutukseen.
HYKS jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat hengen
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on hävinnyt oikeusjutun, joka koski syöpäsairaan oikeutta hakeutua hoitoon Ruotsiin.
Millä saisi miehen liikkumaan?
Väitetään, että suomalaiset miehet jäävät joko sohvalle tai himourheilevat. Urheilun aloittamisesta ei kannata kuitenkaan tehdä liian suurta kynnystä, miettii Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n Keijo Kylänpää.
Tupakka lisää alkoholismin aivohaittoja
Pitkäaikainen alkoholin suurkulutus voi heikentää muistia ja hidastaa monia mielentoimintoja. Tupakoivilla tämä vaikutus on kuitenkin vielä suurempi, tuore tutkimus osoittaa.
Raskaudenaikainen influenssa saattaa johtaa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön
Tuoreen tutkimuksen mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö saattaa kehittyä helpommin niille, joiden äiti on sairastanut influenssan raskauden aikana. Jos yhteys varmistuu uusissa tutkimuksissa, raskautta edeltävät influenssarokotukset voisivat vähentää mielialahäiriöitä.
Rintojen poisto on rankka päätös
Turun yliopistollisessa sairaalassa on tehty yksittäisiä molempien rintojen poistoja rintasyöpäriskin vuoksi. Taustalla on harvinainen geeni, jonka olemassaoloa voi epäillä suvussa esiintyvien useiden rintasyöpätapausten vuoksi. Leikkaus vähentää syöpäriskiä tehokkaasti, mutta ei kokonaan.
