Kehysriihestä miljardin potti liikenteelle
Kehysneuvotteluissa on sovittu miljardin euron investoinneista liikennehankkeisiin. Liikenneministeri Merja Kyllösen (vas.) mukaan investoinneilla tasapainotetaan viime vuosien hankkeita ja rahaa on ohjataan alueille, jotka ovat edellisissä ratkaisuissa jääneet vähemmälle.
Suurimmat panokset tulevat itärajan liikenteeseen, josta Hamina-Vaalimaa väliin sijoitetaan lähes neljännes varoista. Itäsuunnan liikennettä tehostetaan myös Taavetti-Lappeenranta välin parantamisella ja Vaalimaalle rakennettavalla rekkaliikenteen odotusalueella.
Isoja investointeja tehdään myös rataliikenteen kehittämiseen pääradoilla. Esimerkiksi Helsinki-Riihimäki-radan kapasiteettia kasvatetaan ja Helsingin ratapihaa kehitetään. Pääkaupunkiseudulla myös kehäteiden kohentaminen saa tuntuvaa rahoitusta.
Kyllönen sanookin olevansa erityisen tyytyväinen raja- ja rataliikenteen pullonkauloihin tuleviin parannuksiin. Mitään äärimmäisen tärkeätä hanketta ei Kyllösen mukaan ole jäänyt paketin ulkopuolelle.
- Tässä on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa koetettu puristaa sellainen paketti joka palvelisi mahdollisimman paljon niitä tavoitteita, mitä hallitusohjelmassa asetettiin, sanoo Kyllönen.
Kyllösen mukaan lisätalousarvioissa pystytään tarpeen mukaan vielä paikkaamaan sellaisia esille nousevia hankkeita, jotka eivät ole mahtuneet mukaan kehyspakettiin.
Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Pelialan parhaat ja suuret haluavat Suomeen
Peliala työllistää Suomessa jo yhtä paljon ulkomaalaisia suhteessa kokoonsa kuin siivousala. Kiinnostus Suomeen on pelialalla nyt niin suurta, että myös ulkomaiset pelifirmat haluavat perustaa sivutoimistoja Helsinkiin.
Marokon eteläinen rannikko täyttyy tuulivoimaloista
Marokossa on runsaasti tuulta ja aurinkoa, mutta Saharan hiekka tuottaa ongelmia.
Irlanti vetää miljardeja ulkomailta
Yrityksiä verotetaan puolet kevyemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Talouskriisin aiheuttama kustannusten lasku on parantanut maan kilpailukykyä.
Telejätit Huawei ja ZTE joutuivat kauppakomissaarin hampaisiin
Uutistoimisto Reutersin haastattelema EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht näkee kiinalaisyritykset uhkana telealalle. Komissaari on valmis aloittamaan asiasta polkumyyntitutkinnan. Aiemmin hän on ehdottanut huomattavaa veroa kiinalaisille aurinkopaneeleille.
EU-raportti: Kreikan lama päättyy ensi vuonna
Kasvu on kuitenkin hidasta ja työttömyys pysyy korkealla pitkään, EU-komissio arvioi.
Luottamus Slovenian talouteen heikkenee
Luottoluokittaja Fitch heikensi Slovenian luokitusta. Yhtiö ennustaa Slovenian alamäen jatkuvan ensi vuonnakin.
STM: Eläkevarojen hoitoa tehostettava - eläkeyhtiöt kilpailevat laiskasti
Uudistus ei näkyisi välittömästi palkkakuitissa matalampina eläkemaksuina, mutta pitemmällä aikavälillä tehokkaasti toimivien yhtiöiden asiakkaat selviäisivät hieman matalammilla maksuilla.
Neste tarjoaa tietoja öljyn hintakeplottelututkintaan
Viranomaiset epäilevät, että jotkut yhtiöt ovat vehkeilleet yhdessä määrittääkseen markkinoiden pohjahinnat.
Rehn: Matala inflaatio antaa EKP:lle uusia mahdollisuuksia
Talouskomissaari Olli Rehn väläyttää uusia koronlaskuja. Matala inflaatio antaa Euroopan keskuspankille toimintavapautta.
Rehn: Transatlanttisella yhteistyöllä vastataan Kiinan haasteeseen
Transatlanttisella yhteistyöllä Yhdysvallat ja EU kamppailevat Kiinan kanssa paikasta maailmantalouden kärjessä. EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen työllisyysvaikutukset olisivat huomattavat, Olli Rehn sanoi Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa.

Keskustele uutisesta
Maan hallitus sai torstaina kehysriihessä sovittua valtion talouden kiristyksistä. Kaikkiaan kuuden puolueen hallitus päätti 2,7 miljardin euron säästöistä. Veroja kiristämällä on tarkoitus säästää 1,5 miljardia ja leikkauksilla 1,2 miljardia euroa. Mitä mieltä olet päätöksistä?