Musiikki

Keikoilla kuvaaminen on "räjähtänyt käsiin" – tekijänoikeusasioissa vielä avoimia kysymyksiä

Älyaitteiden avulla kuka tahansa pystyy kuvaamaan ja tekemään keikalta vaikka suoraa lähetystä internetiin. Kaikissa tapahtumissa tai keikoilla ei kuitenkaan saa kuvata. Keikkojen kuvaamiseen liittyy myös tekijänoikeuskysymyksiä.

Kylie Minoguen keikka Pori Jazzeilla.
Kylie Minoguen keikan ensimmäiset kappaleet kuluivat kännykkäkameroiden räpsyessä. Kuva: Sarita Blomqvist / Yle

Helsinkiläinen muusikko Olavi Uusivirta on nähnyt älypuhelimien yleistymisen omilla keikoillaan.

– Onhan se älypuhelimilla kuvaaminen räjähtänyt käsiin aika nopeasti. Jokaisen biisin aikana on älypuhelimia kuvaamassa. Tämä ilmiö on tapahtunut ihan muutaman vuoden aikana, Uusivirta kertaa.

Aluksi kuvaaminen hieman hirvitti Uusivirtaa, mutta hän on alkanut suhtautua ilmiöön myönteisesti. Uusivirran keikoilla kuvaamista ei olekaan rajoitettu.

Keikkajärjestäjät kuvausmyönteisiä

Linjanvetoa kuvaamisen suhteen ovat tehneet myös tapahtumajärjestäjät. Satoja keikkoja ja tapahtumia vuosittain järjestävän Live Nation Finland -yrityksen tiedottaja Maritta Kettunen kertoo, että pääsääntöisesti kuvaaminen on heidän tapahtumissaan sallittua.

– Omaan käyttöön voi keikoilla kuvata pokkarikameralla ja kännykkäkameralla. Se on meidän yleissääntö, hän linjaa.

Artistit ja esiintyjät suhtautuvat Kettusen mukaan yleensä älypuhelimilla kuvaamiseen suopeasti, mutta poikkeuksiakin on.

– Kieltoja tulee säännöllisin väliajoin. Tapahtuman luonne vaikuttaa siihen paljon. Jos on esimerkiksi tosi hiljainen konsertti, jossa ei ole ollenkaan sähköisiä vahvistimia, niin silloin kuvaaminen voisi vaikuttaa koko yleisön kokemukseen. Sellaisessa tilanteessa kuvaaminen on saatettu kieltää, Kettunen sanoo.

Muun yleisön häiriintymisen vuoksi tablettitietokoneet ovat kokonsa takia Live Nationin tapahtumissa myös kiellettyjen listalla.

Videot keikalta suoraan nettiin

Ei ole poikkeuksellista, että musiikkikeikkojen yleisöstä kuvatut videot päätyvät suoraan nettipalveluihin ja sosiaaliseen mediaan kaikkien katseltavaksi.  Olavi Uusivirtaa videoiden leviäminen nettiin ei häiritse.

– Minä hyväksyn sen toiminnan, sehän on tavallaan ilosanoman levittämistä, Uusivirtaa pohtii.

Tekijänoikeuksien kannalta asia ei ole niin yksinkertainen. Soppaa sekoittavat myös älypuhelimissa yleistyneet sovellukset, kuten Periscope, joiden avulla on mahdollista tehdä helposti suoria nettilähetyksiä- esimerkiksi juuri musiikkikeikoilta.

– Yleisellä tasolla, jos kuvataan tai striimataan suorana nettiin mitä tahansa, niin silloin pitäisi olla oikeudet kysyttynä siltä, jota kuvataan. Keikoilla suorien lähetysten tekeminen nettiin on yleensä kielletty, kertoo Teoston lisensoinnista vastaava johtaja Markus Kaarto.

Suoratoistopalvelujen kanssa neuvotellaan

Yksittäisten nettilähetysten valvominen on kuitenkin hankalaa. Kuluttajien perään Teosto ei olekaan lähtemässä, vaan he pyrkivät neuvottelemaan tekijänoikeuksien hoitamisesta sovellusten tekijöiden eli palveluntarjoajien kanssa.

– Teostolla on esimerkiksi YouTuben kanssa jo useamman vuoden voimassa ollut sopimus, jonka perusteella tämän yleisen kuluttajan tekemistä videoista YouTube hoitaa kaikki maksut, jos video ei ole tehty kaupalliseen käyttöön, Kaarto toteaa.

Muusikko Olavi Uusivirta ei halua heittää kapuloita uusien palveluiden rattaisiin, mutta muistuttaa myös tekijänoikeusasioiden tärkeydestä.

– Kun musiikkia esitetään jossain muodossa, niin tekijä on oikeutettu saamaan siitä jonkin korvauksen. Suoratoistopalveluiden suhteen menee aikaa ennen kuin toimiva järjestely saadaan niihin. Elämme mielenkiintoisia aikoja, Uusivirta sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Musiikki

Pääuutiset

Kotimaa

Selvitysryhmä: Asiakkaan valitsema sosiaali- ja terveyskeskus toimisi myös "portinvartijana"

Valinnanvapaus

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ehdottaa, että valinnanvapaus sote-palveluissa järjestettäisiin kaksitasoisena mallina. Asiakas valitsisi ensin itse itselleen sosiaali- ja terveyskeskuksen, joka tarjoaa tietyt peruspalvelut. Tämän jälkeen terveyskeskus arvioisi, onko potilaalla oikeutta muihin valinnanvapauden piirissä oleviin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä