Lahti |

Kela nukkui - virolaisjuristi rahasti 60 000 euroa

Pikkutarkaksi moititun Kelan tarkastussysteemit pettivät pahan kerran virolaisnaisen rahastuksen edessä. Syyttäjä epäilee, että tallinalainen juristinainen nosti vuodesta 2004 alkaen perusteettomia Kela-etuuksia yli 60 000 euron edestä. Poikkeuksellisen tapauksen oikeuskäsittely alkoi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa perjantaina. Kela ei vaadi rahoja takaisin.

Virolaisnainen asioi vuosien ajan Kelan kanssa vaikka ei ollut oikeutettu Suomen tukieuroin. Kuva: YLE / Tuomas Luiro

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on aloittanut Kela-tukien huijauksesta epäillyn virolaisnaisen jutun käsittelyn.

Vuonna -76 syntynyttä Tallinnasta kotoisin olevaa juristin koulutuksen saanutta naista epäillään yli 60 000 euron perusteettomien Kela-tukien nostosta Suomesta. Nainen haki Kelasta erilaisia tukia, joita hän kuittasi vuodesta 2004 alkaen osin lapsikorotuksen kanssa.

Samassa rikosjutussa on syytteessä myös naisen isä, joka asuu Sysmässä. Virolaisnainen käytti hyväkseen isän ja äitinsä osoitetta Sysmässä ja sai näin uskoteltua Kelalle olevansa oikeutettu tukiin.

Tutkintatietojen mukaan viroslaisnainen ei ole koskaan asunut Suomessa. Hänelle vaaditaan rangaistusta törkeästä petoksesta ja petoksesta. Nainen oli nostanut Sysmässä myös toimeentulotukea muutamia satoja euroja.

Naisen isälle vaaditaan törkeästä kätkemisrikoksesta rangaistusta, koska hän siirteli tyttärensä Kelalta hankkimia tukirahoja omalle ja puolisonsa tilille.

Kela-huijauksen tutkinta lähti liikkeelle sivullisten epäilyistä. Kela ei havainnut vuosikausia kestänyttä tukipetkutusta. Kela ei esittänyt käräjillä rahallista korvausvaatimusta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus antaa asiassa kansliatuomion 14. tätä kuuta.

Lähteet:
YLE Lahti

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä