Kotimaa |

Kela on perinyt etuuksia miljoonia euroja

Kela on perinyt liikaa maksettuja etuuksia kevään ja kesän aikana noin 15 miljoonaa euroa. Kela tehosti liikamaksujen perintää toukokuusta alkaen. Maaliskuussa Kelalla oli perinnässä yli 147 miljoonaa euroa. Myös uudet tapaukset vaikuttavat takaisinperittävien etuuksien kokonaissummaan.

Kelasta kerrotaan YLE Uutisille, että heinäkuun lopussa sillä oli perinnässä vielä noin 132 miljoonaa euroa. Määrä on pienentynyt vuoden 2009 heinäkuusta, jolloin perittäviä oli noin 139 miljoonaa euroa.

Takaisinperinnän tehostamisen lisäksi opintotuen tulovalvonta on tuonut rahaa takaisin Kelan kassaan kevään ja kesän aikana.

Tehostetun takaisinperinnän tarkoituksena on käsitellä tapaukset mahdollisimman tuoreina. Kela muistuttaa maksusta vähintään kaksi kertaa, mikäli asiakas ei ole maksanut velkaansa ensimmäisen kirjeen jälkeen. Toukokuun alusta alkaen velka on siirtynyt aikaisempaa nopeammin myös ulosottoperintään.

Takaisinperittävät summat vaihtelevat noin sadasta eurosta tuhansiin euroihin. Esimerkiksi opintotuen keskimääräinen takaisinperintä on hieman yli 1 000 euroa.

Kela perii eniten takaisin asumis- ja opintotukea sekä työttömyysturvaetuuksia.

Kela perii takaisin rahaa, kun etuutta on maksettu aiheettomasti tai liian paljon. Kelan mukaan takaisinperintä johtuu yleensä siitä, ettei asiakas ole ilmoittanut olosuhdemuutoksista riittävän ajoissa.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä