Keski-Suomi |

Kelan käsittelyajat laittoman pitkiä

Lain mukaan päätös työttömyysturvasta pitää antaa kuukauden kuluessa, mutta tällä hetkellä työtön voi joutua odottamaan ratkaisua jopa pari kuukautta.

Henkilö tarttuu lomakkeeseen.
Kuva: Yle

Työttömyysturvahakemusten käsittelyajat ovat venyneet Kelassa kesän jälkeen laittoman pitkiksi. Apulaisoikeusasiamies on pyytänyt Kelalta selvitystä työttömyysturvahakemusten käsittelyajoista kesän ja syksyn ajalta.

Keski-Suomessa Kelan hakemusten käsittelyaika oli alkuvuonna lain sallimissa rajoissa, eli noin 22 päivää.

Kelan tulee myös selvittää, mitä toimenpiteitä se on tehnyt, jotta myös ruuhkaisimmissa vakuutuspiireissä työttömyysturvahakemukset pystyttäisiin käsittelemään laissa säädetyn määräajan puitteissa.

Kesä ei ole lain tarkoittama poikkeustilanne

Kela tiedotti elokuussa työttömyysturvahakemusten ruuhkautuneen kesälomakaudella ja ilmoitti käsittelyajan olevan 4 - 8 viikkoa. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja pitää Kelan tiedotetta lain kannalta ongelmallisena. Laki edellyttää, että päätös työttömyysturvasta annetaan 30 päivän kuluessa, mikäli se ei vaadi lisäselvitystä. Tämä takuu lisättiin lakiin runsas vuosi sitten.

Kesälomakausi ei Pajuojan mukaan ole sellainen lain tarkoittama poikkeustilanne, jonka perusteella lain mukaisesta käsittelyajasta voitaisiin poiketa.

Apulaisoikeusasiamies pitää myös asiakkaiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta epäkohtana sitä, että työttömyysturvahakemusten käsittelyajat vaihtelevat suuresti Kelan eri vakuutuspiireissä. 

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä