Kemera-tuet uhkaavat loppua - lisärahaa odotetaan
Metsänhoidon Kemera-varat ovat jälleen loppumassa kesken. Eduskunta on hyväksynyt metsän hoitoon lisämäärärahan, mutta sitä ei ole vielä kohdennettu alueille. Pohjalaismaakuntiin toivotaan kahta lisämiljoonaa.
Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueen metsänhoidon Kemera-tuet uhkaavat loppua kesken. Tähän mennessä tuista on jaettu jo noin 4,2 miljoonaa euroa, ja jäljellä on loppuvuodeksi kaksi miljoonaa.
Eduskunnan toisessa lisätalousarviossa Kemera-tukiin on myönnetty koko maahan 17 miljoonan euron lisäys, mutta maa- ja metsätalousministeriö jyvittää sen alueille elo-syyskuussa.
Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle summasta haetaan kahta lisämiljoonaa, kertoo viranomaispäällikkö Pekka Hovila. Hän muistuttaa, että lisärahasta huolimatta Kemera-tukia on tänä vuonna käytettävissä noin miljoona vähemmän kuin vuosi sitten.
- Vaikka lisärahaa saataisiin, loppuvat Kemera-rahat todennäköisesti jälleen tänä vuonna kesken, Hovila arvioi.
Tämän vuoden Kemera-varoista pääosa eli 2,7 miljoonaa euroa menevät nuoren metsän hoitoon ja energiapuun sekä haketuksen tukemiseen. Toiseksi eniten varoja on jaettu kunnostusojitukseen ja metsäteiden kunnostamiseen.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Vaasa haluaa kouluttaa väkeä jo pienestä pitäen energiateollisuuden tarpeisiin
Tavoitteena on luoda erityisesti Vaasanseudun energiateollisuuden työvoimatarpeita palveleva kasvatus-ja koulutusjärjestelmä. Suunnitelmissa on muun muassa laittaa koululaiset lukemaan kiinaa, venäjää ja espanjaa.
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Vimpeli punnersi väkisin voittoon
Vimpeli toipui avausjakson tappiostaan ja nousi 2-1-voittoon Jyväskylän Kiristä miesten Superpesiksessä.
Jaro vajaamiehisenä viime hetken voittoon
Hendrik Helmken unelmamaali viimeisellä minuutilla niittasi FC Lahden entistä syvemmälle suohon.
HJK kaatui ensimmäistä kertaa 51 vuoteen - "Ei olisi voinut parempaa kuvitella"
Sebastian Strandvall palautti VPS:n 51 vuoden jälkeen voittokantaan Helsingissä. HJK:lle 1-2-tappio oli jo toinen peräkkäinen kotinurmella.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
