Perämeri |

Kemi peruu rokotuksia, Ylitorniollakin varaudutaan

Kemin kaupunki peruu perjantaiksi suunnitellut sikainfluenssarokotukset. Osastonhoitaja Pirjo Leinosen mukaan tavoitteena oli rokottaa terveitä 16-24 -vuotiaita nuoria, mutta rokotetta ei ole tarpeeksi.

H1N1-rokotus
Kuva: YLE / Raine Martikainen

Leinosen mukaan rokottamatta on vielä esimerkiksi kaikki yläkoululaiset ja osa alakoululaisista.

Leinonen kertoo, että 16-24 -vuotiaiden rokottaminen siirretään ensi viikolle. Leinosen mukaan aiemmin ilmoitettujen muiden ryhmien rokotuspäivät tarkentuvat viikoittain sen mukaan, miten rokotteita saadaan.

Myös Ylitorniolla varaudutaan perumaan keskiviikoksi suunniteltuja rokotuksia.

Osastonhoitaja Tanja Pietiläinen kertoo, että tavoitteena oli rokottaa alle 65-vuotiaita riskiryhmäläisiä sekä yläkoululaisia.

-Sikainfluenssarokote on tällä hetkellä loppu eikä vielä ole varmaa, saadaanko sitä lisää keskiviikkoon mennessä. Asia selviää todennäköisesti tiistain aikana, Pietiläinen sanoo.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä