Kemijärven matkailu nojaa jatkossakin Taivaan tuliin
Kemijärvellä uskotaan Taivaan tulet -imagon matkailulliseen vetovoimaan, vaikka Tilastokeskuksen mukaan yöpyjien määrä kaupungin majoitusliikkeissä on hiipunut sitten tuon tv-sarjan alun. Siitä huolimatta Kemijärven matkailu tukeutuu jatkossakin Taivaan tuliin.
Taivaan tulien myötä viisi vuotta sitten yöpyjien määrä Kemijärvellä lähti huikeaan kasvuun, sitten kasvu tasoittui ja putosi yli 30 prosentin kuoppaan vuonna 2010. Tuohon kuoppaan Kemijärvellä ei kuitenkaan aiota jäädä. Taivaan tulet otettiin viime vuonna oikein kunnolla mukaan matkailun markkinointiin.
Kemijärven markkinointi- ja matkailukoordinaattori Satu Pekkalan mukaan tilastot eivät välttämättä kerro koko totuutta matkailun tilasta. Tuosta 30 prosentin kuopastakaan hän ei hätkähdä.
- Silloin ihmiset taisivat muutenkin liikkua vähän. Eikös niihin aikoihin polttonesteiden hinnat kovasti nousseet ja se rajoitti kulkemista, hän pohtii.
- Käyntejä ja yöpymisiä on myös monenlaisia. Pitää huomioida sekin, että karavaanari -matkailun suosio on kasvanut. Karavaanarit yöpyvät kuka missäkin, eivätkä monestikaan kirjoittele majoituskortteja.
Pekkalan mukaan Kemijärvi on tyypillinen kotimaan matkailukohde.
- Oma joukkonsa ovat kotiin tulevat matkailijat, Kemijärvellä syntyneet ja kasvaneet. Heitäkin on paljon ja määrä on vain arvioitavissa.
Mutta kansainvälisyyttäkin Kemijärvellä on.
- Venäläiset ovat tietysti luku sinänsä, mutta nyt on havaittavissa sekin, että saksalaiset ovat palanneet Lappiin ja myös Kemijärvelle. Myös espanjaa ja italiaa kuulee puhuttavan.
Pekkala uskoo, että Taivaan tulet -televisiosarjan vaikutus Kemijärven matkailussa näkyy vielä pitkään. Kolmas tuotantokausi on menossa ja neljäskin on tulossa.
- Mutta ei vain Taivaan tulet. Kemijärvellä on paljon muutakin nähtävää ja koettavaa niin kesällä kuin talvellakin. Suomun matkailukeskuksellakin on siihen annettavansa.
Pekkalan mukaan Kemijärven vetovoima on myös sen monissa suurissa tapahtumissa. Niitä riittää varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Uusimpana tulokkaana on Taivaan tulet -iskelmäfestivaali.
- Kemijärvi on kulttuuri- ja urheilukaupunki - monien upeiden taiteilijoiden kaupunki ja muun muassa Suomen freestylehiihdon alkukoti, Satu Pekkala iloitsee.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Räjähtämättömiä ammuksia raivataan taas Pohjois-Suomessa
Puolustusvoimat jatkavat sodanaikaisten räjähteiden raivaamista kesän aikana Pohjois-Suomessa. Pohjois-Suomen sotilasläänin johdolla kartoitetaan ja raivataan räjähteitä yhteensä seitsemässä kohteessa eri puolilla Lappia sekä Pudasjärvellä ja Oulussa. Ensimmäisiä kohteita on raivattu kuluneen viikon aikana Rovaniemen pohjoispuolella sekä Oulun Hiukkavaarassa.
Lappilaisrehtorista kouluneuvos
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt perjantaina 24. toukokuuta Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun rehtori Esa Pasmalle kouluneuvoksen arvonimen. Pasma jättää opetustyön tänä keväänä.
Saara Aalto kiitää vaivatta Kiinasta Lappiin
Samana päivänä kun Saara Aallon uusin albumi julkaistaan, nainen itse laulaa Sodankylässä. Tuoreet kokemukset yhteisesiintymisestä maailman ykköstenorin Jose Carrerasin kanssa Kiinassa vaihtuvat sotilassoittokuntien tahteihin ja Lapin valoisiin öihin.
Kotiseutuväki koolla Rovaniemellä
Lapin kotiseutuyhdistysten edustajat kokoontuvat Rovaniemellä perjantaina. Kokoontumisessa päätetään muun muassa Lapin edustaja Suomen Kotiseutuliiton valtuustoon.
Taiteilijaresidenssit katoavat valtion säästökuurissa
Taiteen edistämiskeskus lakkauttaa kaikki aluetoimipisteidensä taiteilija-asunnot ulkomailla vuosina 2013-2015. Lakkauttamisia perustellaan säästösyillä, mutta myös sillä, ettei toiminta ole riittävän ammattimaista.
Rovakatu 1:n remontti tyssäsi
Rovakatu 1:n rakennuksen remonttiaikeet ovat tyssänneet. Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen käytti kiinteistön osalta otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan ylimääräisessä kokouksessa maanantaina.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Kaukosen vettä ei tarvitse keittää
Perjantaina saatujen laboratorionäytteiden perusteella juomavesi on puhdasta Kittilän Kaukosen vedenottamon alueella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Savukoski Lapin paras lukio
Yle uutisten tekemän vertailun mukaan Savukosken lukio menestyi Lapin lukioista parhaiten tämän kevään ylioppilaskirjoituksissa. Vertailussa lukiot laitettiin paremmuusjärjestykseen ylioppilaskirjoitusten neljän pakollisen aineen pistekeskiarvon perusteella.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
ex eräopas
Ilmoita asiattomasta kommentistatähän mennessä lapin matkailumarkat ja eurotkin on kyllä menneet taivaan tuuliin! :)
Junni
Ilmoita asiattomasta kommentistaKemijärven matkailu on aina ollut puuhastelutasolla. Taivaan Tulet - teema kuuluu samaan sarjaan. Ja vielä sielä vastustetaan tuulimyllyhanketta, joka muka mm. häiritsee matkailua. Tuskin siellä järven perällä on ikinä käynyt yhtään turistia.
Vain
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta eihän Kemijärvellä hyvänen aika mitään muuta olekkaan.
Jos on niin voisi kertoa siitä
Mietinpä vain?
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä täytyy sanoa että Kemijärven yrittäjät yrittävät tosissaan tapaa eri tapahtumat joita järjestetään kuten esim Kemijärven Campingin yrittäjät tekee, heidän psta on jouduttu siirtämään Iskelmäfestarit ihan väärään paikkaan kuten tuo Ahvensalmen kenttä, ensimmäinen sijainti oli suunnitteluissa Pöyliöjärven lomassa oleva Hietaniemen uimarannan alue josta sitten on jouduttu perääntymään juurikin tämän campingin psta. Syy on aivan selvä, Kemijärveläiset ja muut matkailijat tulee pysyä kaukana siitä alueesta jottei tämä yksinäinen yrittäjä joutuisi työn teon ääreen.... Ja kukahon järjestää muuten festareilla juhlateltan pitoa, jos se on muun paikkakunnan yirttäjä, niin hohhoijaa, taas meni tulot Taivaan Tuuliin....