Kemikaalien käyttöä halutaan lisätä Talvivaarassa - miten käy järvien?
Sotkamossa Talvivaaran kaivoksella kemikaalien käyttö lisääntyy tuntuvasti, mikäli kaivosyhtiö saa luvan alkaa erottaa uraania malmista. Ympäristöväki pelkää lähijärvien kärsivän entisestään.
Talvivaaran nikkeli- ja sinkkikaivos mielii uraanin tuottajaksi. Uraani saadaan erotettua muusta malmiliuoksesta uuttamalla. Homma ei kuitenkaan onnistu ilman tujakkaa kemikaalicocktailia.
– Uraanin erotus on monivaiheinen prosessi ja kaikissa vaiheissa tarvitaan kemikaaleja, kertoo kestävän kehityksen johtaja Eeva Ruokonen Talvivaarasta.
Uraanin erottamiseksi kaivosyhtiö haluaa lisätä tuntuvasti lipeän ja rikkihapon käyttöä. Samat kemikaalit ovat pääsyyllisiä siihen, että kaivoksen lähijärvet ovat muuttuneet suolaisiksi.
Useita rekkalasteja lisää
Uraanihankkeen ympäristölupahakemuksen mukaan lipeän ja rikkihapon kulutus nousisi nykytasosta noin kymmenen prosenttia. Lipeää kuluisi 36 000 tonnia ja rikkihappoa 47 000 tonnia enemmän kuin nyt.
Käytännössä esimerkiksi lipeää tuotaisiin kaivokselle neljä uutta rekkalastia viikossa, nykyisten 40 rekkakuorman lisäksi.
Kainuun ympäristöväki on varpaillaan.
– Jo nyt kaivosalueella käytetään valtavat määrät myrkkyjä, ja ympäristölle on aiheutettu vahinkoa melko paljon. Huolena on se, ettei kaivosyhtiö pysty hallitsemaan prosesseja niin hyvin, että luontoa ei tärveltäisi lisää, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun-piirin puheenjohtaja Johan Heino.
Luonnonsuojelijat ovat huolissaan myös uudesta uuttokemikaalista, joka on myrkyllinen vesistölle.
"Päästöt kestävälle tasolle"
Kaivosyhtiö on saanut alennettua jätevesien suolaisuutta pahimmalta tasolta. Yhtiö sanoo, että uraanin talteenoton takia suolapäästöt eivät ala nousta uudestaan.
– Varmasti päästöt tulevat tasolle, joka on ympäristön kannalta kestävä kaikissa toimenpiteissämme. Toisaalta riskit arvioidaan niin hyvin, että niihin pystytään jo suunnitteluvaiheessa varautumaan hyvin, Ruokonen sanoo.
Viranomaiset eivät halua kommentoida uraanihankkeen vaikutuksia jätevesien päästötasoihin, sillä ympäristölupahakemuksen käsittely on kesken. Ennen ympäristölupaa Talvivaaran pitää vielä saada valtioneuvostolta poliittinen hyväksyntä uraanin talteenotolle. Hallituksen päätöstä odotetaan alkuvuodesta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.