Perämeri |

Kemiläiset myönteisiä kuntaliitokselle

Kemin torstai-iltaisessa kuntaliitoskeskustelussa ei esitetty yhtään viiden kunnan yhteenliittymistä vastustavaa puheenvuoroa. Uuden kunnan nimi ja taloudelliset hyödyt puhuttivat kemiläisiä.

Pentti Myllyneva uskoo, että uusi kunta lisäisi alueen kilpailukykyä. Kuva: YLE / Kyösti Vaara

Noin 40 kemiläistä kokoontui kulttuurikeskukseen pohtimaan kuntien yhteenliittymistä.

Kuntajakoselvittäjä Timo A. Säkkinen piti tilaisuudessa alustuspuheenvuoron, ja sen jälkeen asiaa käytiin läpi keskustelemalla. Puheenvuoroja pitäneet henkilöt näkivät yhteenliittymisessä etupäässä hyötyjä.

Mauri Heikkilä katsoi, että tunteet on laitettava syrjään ja katsottava asiaa järjellä.

- Kun katsotaan tulevaisuuteen, niin kuntatalouden kriisi on syvenemässä ja tämä edellyttää kuntaliitoksen aikaansaamista, sanoi Heikkilä.

Pirjo Heikinjuntti pelkää alueen kuihtuvan kasvavien Rovaniemen ja Oulun välissä.

- Toivon, että asia menee kaikissa kunnissa läpi. Kun ajattelee, että pohjoisessa on Rovaniemi ja etelässä on Oulu, niin aika puristuksissa tässä välissä ollaan. Minusta olisi hyvä, jos tähän keskelle tulisi uusi isompi kunta, sanoi Heikinjuntti.

Ossi Jutila toivoi, että Kemi olisi joustava neuvotteluissa. Näin Kemi saisi muut kunnat mukaan asiaan.

Sarvi, Valmari, Tornio, Meri-Lappi?

- Kemissä ollaan yksimielisiä, mutta Torniossa vastustus on suurempaa. Uuden kunnan nimi voisi olla Tornio, esitti Jutila.

Tornio nimenä ei tyydyttänyt kaikkia läsnäolijoita. Myöskään Meri-Lappia ei hyväksytty uuden kunnan nimeksi.

- Meri-Lappi on kalahtanut korvaan. Me ollaan Perämeren rannalla eikä Meri-Lapissa. En sitten ole mistään kotoisin, jos nimeksi tulee Meri-Lappi, sanoi Pirjo Heikinjuntti.

Pentti Puro esitti kunnan nimeksi Sarvea tai Valmaria. Toiset olivat sitä mieltä, että nimen täytyy olla tunnettu myös maailmalla.

- Outokummun Kaakamon terästehdas tai Metsä-Botnian Kaakamon sellutehdas eivät kuulosta hyviltä nimiltä. Mielestäni Kemi-Tornio on hyvä ja tunnettu nimi, sanoi Veikko Kumpumäki.

Ossi Jutilan mielestäni kaikki kunnat olisivat yhteenliittymisessä voittajia.

- Vetoan päättäjiin, että he unohtaisivat vanhat säröt ja lähdettäisiin rakentamaan yhdessä uutta isompaa kuntaa. Sitä yhteistä kuntaa pitäisi lähteä kehittämään jokaisen kunnan vahvuuksien avuilla ja sillä tavalla saada rakennettua palveluja kaikille kuntalaisille.

Lähteet:
YLE Perämeri

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä