Perämeri |

Kemin pääterveysaseman remontti alkoi

Kemin pääterveysaseman kattoremontti on alkanut. Isännöitsijä Hilkka Mäkinen kertoo, että kosteusongelmista kärsineen talon katto uusitaan lähes kokonaan ja vanhan tasakaton tilalle tulee loiva harjakatto.

Rakennustelineet ympäröivät terveystaloa.
Kemin terveysasemaa huputetaan suojapeitteellä. Kuva: Yle / Risto Koskinen

Kemin pääterveysaseman kattoremontti on aloitettu. Isännöitsijä Hilkka Mäkisen mukaan työt saadaan täyteen vauhtiin kunhan rakennuksen katto on huputettu. Mäkisen kertoo, että kattoremontti on valmis vuoden loppuun mennessä.

Mäkinen kertoo, että terveystalon nykyiset palvelupisteet toimivat remontin aikana normaalisti, mutta remontti voi vaikuttaa kirkkopuistokadulle pysäköimiseen. 

Myös talon ulkopintaa ehostetaan kattoremontin jälkeen. Mäkinen kertoo, että ulkopinnan remontointi aloitetaan ensi kesän aikana.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä