Kemi

Kemin Pajusaaren tehtaat takovat tuotantoennätyksiä

Metsä Groupin Kemin tehtailla tehtiin viime vuonna tuotantoennätyksiä niin kartongin kuin sellunkin tuotannossa. Koska tulosta tulee, on tehtaita aikeissa saneerata tulevina vuosina.

Metsä Groupin Kemin tehtaat ovat kovassa iskussa
Kuva: Kyösti Vaara / Yle
Kemi

Kartonkia tuottava Metsä Board teki viime vuonna kolme tuotantoennätystä. Aiemmat ennätykset rikkoontuivat sekä vuosi-, kuukausi- että vuorokausituotannossa.

Sellua tuottava Metsä Fibre puolestaan tahkosi yhdeksän tuotantoennätystä eri sellulaaduissa.

Kartongille ja sellulle on kysyntää ja Metsä Boardin ja Metsä Fibren konekanta on pidetty kunnossa. Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä pitää Kemin tehtaiden tulevaisuutta hyvänä.

– Kemin tehtailla on paikka meidän tehtaiden joukossa. Tämä on hyvä yksikkö ja puunhankinnan alue on täällä meille hyvä. Me tulemme täällä kyllä toimimaan.

Tehtaita uudistetaan

Yhtiö investoi Äänekosken uuteen tehtaaseen, mutta Kemiäkään ei ole unohdettu.

– Meillä tulee lähivuosina mietittäväksi, että millä tavalla me jatkamme Kemissä. Jatkammeko me tällä pohjalla, että osasto kerrallaan tehdasta uudistetaan vai tehdäänkö sitten joku laajempi linjasaneeraus kerralla, Hämälä sanoo.

Selluntuotannon koko kapasiteetti on ollut viime vuodet käytössä. Kemin tehtaalla tuotettiin vuonna 2015 viisi prosenttia enemmän sellua kuin edellisenä vuonna, mikä on kymmeniä tuhansia tonneja sellua.

– On hyvä, että me olemme löytäneet keinoja, joilla pullonkauloja on voitu avartaa. Kemissä on tehty hyvää työtä, Hämälä kiittää.

Johtajaa hymyilyttää

Kemin tehtaiden johtaja Ari-Pekka Vanamo on tehtaiden tuotantoon tyytyväinen.

– Olen ollut täällä noin vuoden ja olen huomannut, että täällä on hyvä tekemisen meininki. Henkilöstö on erittäin osaavaa ja siitähän se hyvä toimintakyky lähtee. Edelleen ajamme tehokkuutta ja kilpailukykyä ylös ja sitä kautta saadaan tuotetta asiakkaille, Vanamo sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kemi

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä