Kemira aloittanut yt-neuvottelut myös Kuusankoskella
Neuvottelut koskevat Kemiran 25:tä työntekijää Kuusankoskella. Myös Joutsenon tehtaalla neuvottelut ovat alkaneet tiistaina.
Kemira on tiistaina aloittanut yt-neuvottelut Kuusankoskella ja Joutsenossa. Muilla paikkakunnilla neuvottelut alkoivat jo maanantaina.
Yhtiön mukaan heinäkuussa aloitettu säästöohjelma koskee noin 260 työntekijää. Neuvottelut koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä kaikissa yhtiön Suomen toimipaikoissa.
Kemiran Joutsenon tehtaalla on töissä 90 henkilöä, Kuusankoskella 25.
Tuoreimmat aiheesta: Kymenlaakso
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
"Kuulosti aprillipilalta" – uusi EU-direktiivi voi tuoda automerkeille omat liikkeet
Asetus kehottaa autokauppoja myymään erimerkkisiä autoja erillisistä rakennuksista ja eri henkilökunnilla. Autotuojat ry arvioi, että yhden merkin myymälät eivät toimi Suomessa.
Juho Eerola ehdottaa läpikulkijoille pikasakkoja
Perussuomalaisten kansanedustajan Juho Eerolan mielestä ökyautojen Gumball-ralli paljasti laajan ongelman Suomessa asioivien ulkomaalaisten sakotuskäytännöissä.
Hamina lopettamassa pitkäaikaissairaiden vuodeosaston
Osaston tiloissa ryhdyttäisiin arvioimaan vanhusten kuntoutustarvetta ja antamaan lyhytaikaista kuntoutusta. Pitkäaikaissairaille pyritään löytämään tilaa muilta osastoilta.
Kouvolan Ratamo-linjaukset kypsyvät valtuustoryhmissä
SDP ja kokoomus kokoustavat torstaina. Yhtenäisiä mielipiteitä tuskin syntyy. Perussuomalaiset haluavat Ratamon Sairaalanmäelle.
Nuorisotalo Vessulle vuoden jatkoaika
Kotkan kaupunki jatkaa Vessun vuokrasopimusta, koska uudeksi nuorisotilaksi kaavailtu Karhulan puukoulu on todettu käyttökelvottomaksi
Virolahdelle haluttaisiin kauppoja enemmän kuin kaava sallii
Yksin Vaalimaalle nouseva kauppakeskus kasinoineen vie tilaa 30 000 neliötä. Maakuntakaavan päivityksen jälkeen kuntaan saisi rakentaa myymälätiloja enintään 100 000 kerrosneliötä.
Jätteenkuljetus siirtymässä kunnille Kymenlaaksossa
Hamina, Virolahti, Miehikkälä ja Pyhtää saattavat joutua järjestämään jatkossa kuntalaisten jätteenkuljetukset. Kymen jätelautakunta on löytänyt puutteita kuntien nykyisissä jätteenkuljetusjärjestelmissä. Muualla maakunnassa kuljetukset ovat jo kuntien järjestämiä.
Osuuskaupan edustajisto houkuttaa kuntapoliitikkoja
Kymmenet valtuutetut tavoittelevat paikkaa Kymen Seudun Osuuskaupan edustajistossa. Haminalaiset ehdokkaat uskovat, että ristiriitatilanteita tulee eteen ani harvoin.
Toukokylvöjen siunaamisesta on tullut uusi perinne
Pohjois-Karjalasta Kymenlaaksoon levinnyt toukosiunaus on tullut jokavuotiseksi perinteeksi. Tiistaina kylvöt siunattiin Kannusjärvellä Haminassa.
