Kenkätehtaat tarjosivat pitkän uran
Tamperelainen kenkäteollisuus eli kulta-aikaansa 1960-luvun alussa. Tehtaita oli kolmisenkymmentä ja niissä työskenteli yli 3600 ihmistä. Työ opetettiin tehtaissa ja sitä riitti vaikka koko elämän ajaksi. Tämä kaikki ennen kuin tuontikenkä kuihdutti alan.
Näytteiden tikkaaja oli yksi Aaltosen tehtaan pikkuneulomossa opetettava työ, johon Terttu Autio opetettiin. Siitä alkoi pitkä ura. Siellä oppia sai myös Hellä Rinta.
Molemmat ovat osa entisten suutarien joukkoa, joka kokoontuu kerran viikossa. Vielä 1980-luvulla ryhmä oli suuri - nyt kokouksessa ovat kaksikon lisäksi Inga Halonen, Eila Rinne, Ritva Mäkelä ja Helmi Siltanen. Miehiä ei enää ole.
Suutarien kokous sujuu leivoskahvien merkeissä. Ulkopuolinen ei hevin tajua, mistä puhutaan. Ympäritikkaajat, päällisen leikkaajat, pinnaajat, päällistäjät… jokaisella tehtävällä oli nykykengänkuluttajalle outo nimi.
Käsi kävi tiuhaan
Työaika kenkätehtaissa oli kahdeksan tuntia. Ruokatunti oli tunti tai puolikas.
Urakoillekin pääsi, vaan ei kaikissa työvaiheissa. Kaksikymmentä paria viidessätoista minuutissa oli keskivertourakka - liimaushommassa joku kertoo yltäneensä kahdentuhannen parin päivävauhtiin.
- Ja nyt ovat kädet tämän näköiset.
Urakoita on vaikea verrata keskenään.
- Riippuu, oliko kyseessä avokas vai pikkukenkä vai joku muu malli, todetaan yhteisymmärryksessä.
Mieleen ovat jääneet kengät, jotka tehtiin tilauksesta. Sylvi Kekkonen, Pirkko Mannola ja missit - monet kuuluisuudet saivat tilauksesta omat kengät. Tai remmikengät niin kuin Armi Kuusela Hämeen Kenkätehtaalla.
- Eikä se vielä mitään. Kun Ruotsin kuninkaalliset kävivät Tampereella vuonna 1979, saivat hekin omat kengät - kuningatar sai sekä pikkukengät että saappaat.
Sama palli kaikille
Suutarin palli oli pitkään selkänojaton eikä työpöydän korkeutta voinut säädellä, vaan pitkä ja pätkä istuivat samanlaisella tuolilla.
- Siinä sai istua oman selkänsä varassa. Tikkaajakin joutui tekemään työnsä pitäen kädet korkealla koko päivän. Eikä parannusehdotuksia aina otettu vakavasti - joskus pomojen inspiroimat lankkukorokkeet vain pahensivat tilannetta. Nyt moiselle voi jo nauraa.
Kellokalle tuli muotiin 1950-luvulla. Se kellotti kymmenen kenkäparin työajan, jonka perusteella palkka määrittyi. Usein tuli kiistaa palkasta. Miten esimerkiksi kellotetaan se, että suutari käväisee vessassa? Tupakkatauotkin aiheuttivat joskus närää myös työntekijöiden kesken.
Ei siis ihme, että joku saattoi vaihtaa tehdasta. Työvoimasta oli kysyntää, mutta useimmat pysyivät silti uskollisena omalle työnantajalleen. Pisimmät urat olivat joillain miessuutareilla - jopa yli 45 vuotta samassa paikassa. Sotakin ehti olla välissä.
Virkeät suutarinaiset
Suutarien kokous etenee toiseen kahvikuppiin. Pitkä lista tamperelaisia kenkätehtaita jatkuu naisten muistelmissa. He edustavat sitkeää työläissukupolvea, jonka työllä nykyistä hyvinvointia Suomeen on rakennettu.
Osa tehdasrakennuksista on tietenkin jo purettu. Viimeiset tehtaat hiipuivat, kun Venäjän kenkäimu lakkasi 1980-luvulla. Myös nahkatehtaat ja korkotehtaat katosivat kenkätehtaitten myötä.
- Tämä jos mikä on kadonnutta Tamperetta, naurahtavat eläkkeellä olevat suutarinaiset. Kahvilan kabinetissa on pirteä tunnelma.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.