Kainuu |

Keppihevosella maailmankartalle

Kajaanin ratsastajat ry järjestää maailman suurimman keppihevostapahtuman ja Guinnessin ennätysyrityksen elokuussa. Tavoitteena on saada vähintään 600 keppihevosta "ratsastamaan" samaan aikaan.

Tapahtuma järjestetään Kajaanissa Kuluntalahden raviradalla lauantaina 21.8.2010 Ponikuninkuusravien yhteydessä.

Samalla pyritään liikuttamaan lapsia ja nuoria mukavalla tavalla yhdessä heidän perheidensä kanssa, perheiden yhteistä aikaa vaalien ja perheen yhteisyyttä korostaen.

Keppihevostapahtuma on maksuton.Tapahtumaan osallistuvat saavat ilmaisen sisäänpääsyn ennätyspäivän ponikuninkuusraveihin. Tapahtuman nettisivuilla on myös ohjeet oman keppihevosen synnyttämiseksi.

Edellinen ennätys on saavutettu Verdenissä, Saksassa 7.8.2009, jossa yhtäaikaa oli koolla 545 ratsastajaa.

Vuonna 1965 perustetun Kajaanin ratsastusseuran (KRS) tavoitteena on ratsastusharrastuksen lisäksi tehdä ratsastusta ja ratsastusharrastusta suuremmalle yleisölle tutuksi. KRS panostaa vahvasti nuorisotoimintaan ja on ollut Nuori Suomi -Sinettiseura vuodesta 1993 alkaen.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä