Kesä ja mansikat antavat vielä odottaa
Kolea keli heijastuu pelloilta toreille ja kaupan tiskeille: paikallisesta mansikasta ja perunasta saa kuluttaja vielä hetken haaveilla vain mielessään Keski-Pohjanmaalla. Kylmä on kesäkuussa kangistanut jäätelömyyntiäkin.
Pelko hallaöistä on valvottanut ainakin kälviäläistä mansikanviljelijää parina edellisenä yönä. Kun lämpötila putoaa lähelle nollaa, viettää Juha Nikkinen unettomia öitä.
- Torstaina ja perjantain väliselle yölle Ilmatieteenlaitos ennusti pakkasta, mutta onneksi alkuillasta meni pilveen, eikä hallaa tullut. Pakko oli kuitenkin nousta kolmen aikaan varmistamaan, että lukemat olivat plussan puolella, kertoo Nikkinen.
Toukokuun puolesta välistä aina kesäkuun lopulle mansikkafarmari nukkuu, kun pystyy, ja valvoo, kun on pakko valvoa.
- Tänä kesänä yksi pidempi valvontarykäys on tullut. Toukokuun lopulla oli kaksi pakkasyötä peräkkäin, jolloin sain 48 tunnin aikana nukuttua 2 tuntia, viljelijä muistelee.
Kälviän Ruotsalossa noin viiden ja puolen hehtaarin alaa viljelevä Juha Nikkinen ei sure, vaikka mansikkakausi on muutaman viikon myöhässä.
- Ei kylmä mansikkasatoa vie, vain hidastuttaa. Kukinnan perusteella odottaisin jopa keskivertoa parempaa satoa.
Ainoa mikä hetkauttaa, on poiminta-ajankohdan sää.
- Toiveissa on selkeää, mutta ei hirveän kuumaa. Päivälämpötilan ei tarvitse nousta kolmeenkymmeneen. Mutta sadetta ei missään nimessä, huokaisee Nikkinen.
Torilta etelän "hedelmiä"
Kylmä alkukesä hyydytti osin myös torikaupan Kokkolassa ja puutteet näkyvät myyntitiskissä. Paikallista perunaa ja mansikkaa saa odottaa vielä tovin.
- Tarjonta painottuu Etelä-Suomen tuotteisiin ja tavaran saatavuus on muutenkin heikompaa, kertoo torimyyjä Anne Junnila.
Torikahvilassa ovat viileinä päivinä käyneet kaupaksi kahvi ja pulla, mutta jäätelömyynti on takunnut.
- Kylmänä päivänä myyn viitisen tötteröä, kertoo torikahvilamyyjä Janita Huopana.
Lisäksi Huopana on huomannut, että ihmiset ovat säilyttäneet vielä positiivisen vireen, vaikka koleaa on piisannut.
- Aina sieltä joku huikkaa, että kyllä se aurinko vielä jossain vaiheessa pilkistää, naurahtaa Huopana.
Kokkolalaista Kari Valtosta ei kylmyys haittaa, sillä loma on vielä edessä päin, heinäkuun puolivälissä.
- Mukavampaahan se olisi, kun vertaa viime kesäänkin. Silloin oli jo kesäkuun alussa ylitetty 30 astetta. Asennekysymyshän tämäkin on. Ne, joilla on lomaa, voivat ajatella, että päivät menevät hukkaan. Mutta kyllä se lämpö sieltä vielä tulee, uskoo Valtonen.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Lautakunta piti päänsä Pietarsaaren lukiokiistassa
Pietarsaaren suomenkielinen lukio muuttaa yhteen ruotsinkielisen lukion kanssa. Sivistyslautakunta piti voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen torstai-iltana äänin 6-5. Ratkaisussa tappiolle jääneet RKP:n edustajat olivat Campus Allegron kannalla.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Autokorjaamoilla puutteita kemikaalien käsittelyssä
Ei ole kovinkaan kauan, kun autokorjaamoissa oli tunkkainen ilma, pistävä haju ja jopa asbestia käytettiin jarruissa. Vaikka kemikaalien vaaroihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, parannettavaa riittää. Työsuojeluviranomaiset ovat löytäneet valtaosasta tarkastamistaan korjaamoista puutteita.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maitokolmion työtaistelussa päästiin sopuun
Tiistaina alkanut Toholammin Maitokolmion meijerin työkiista on saatu sovituksi. Päivän kestäneiden neuvottelujen tuloksena lakko-osapuolet saivat palkkausjärjestelmän soveltamisesta alkaneen kiistan päätökseen.
Suntin kunnostamiseen rahasto?
Kokkolan kaupunginsalmen eli Suntin kunnostuksen rahoittamiseksi aiotaan perustaa rahasto. Rahaston avulla kunnostuksesta pyritään saamaan kaupunkilaisten, elinkeinoelämän ja kaupungin yhteinen asia.
