Etelä-Savo |

Kesäasukkaat luovuttavat verta

Sadesää on saanut kesäasukkaat luovuttamaan verta. Esimerkiksi Mikkelissä veripalvelutoimisto palvelee myös kesän läpi verenluovuttajia.

Verenluovuttajan käsivarsi, josta verta otetaan.
Kuva: Tuuli Kuismin / Yle

Mikkelin veripalvelutoimiston sairaanhoitaja Ritva Kemppainen kertoo, että helle yleensä karkottaa verenluovuttajat.

Tällä hetkellä pulaa on kuitenkin erityisesti miinusmerkkisten veriryhmien luovuttajista.

Kemppainen kuitenkin painottaa, että kaikille veriryhmille on aina tarvetta. Yleinen vuorokausitarve on hänen mukaansa noin tuhat pussia per veriryhmä.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä