Etelä-Savo |

Kesäbaletin onnistumista jännitetään

Järjestäjät odottavat mielenkiinnolla tänään Mikkelissä alkavan Savcor Ballet´n onnistumista. Balettitapahtuma järjestetään nyt ensi kertaa keskikesällä.

Balettitanssijoita
Eifman Ballet'n tanssijoita Kuva: YLE

Baleteista Punainen Giselle on etukäteen ollut selkeästi kysytympi kuin Don Quijote. Kumpikin esitetään kahdesti.

Tapahtuman järjestäjä Ulla Savisalo arvelee, että kesäaika saattaa vaikuttaa lippujen kysyntään. Toisaalta, venäläisen Eifman Ballet´lle Mikkeliin tulo tänä vuonna sopi aikataulun puolesta vain kesällä.

Savisalo luonnehtii tämänkertaisia esityksiä toistensa vastakohdiksi. Punainen Giselle on draama ja Don Quijote komedia. Molemmat ovat tarinallista balettiteatteria.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä