Kesälahtelaiset ryöstivät ajan uukuniemeläisiltä
Aika on nyt Kesälahdella. Perimätiedon mukaan aika on ollut Uukuniemellä sodista lähtien. Keskiviikkona illalla kesälahtelaiset ryöstivät ajan itselleen.
Kesälahtelaiset ovat käyneet ryöstöretkellä Uukuniemellä. Monikymmenpäinen joukko Pro Kesälahti -yhdistyksen väkeä purjehti eilisiltana M/S Pyhäjärvellä Niukkalan vierasvenesatamaan.
Siellä he nousivat maihin ja ryöstivät ajan uukuniemeläisiltä. Ajan ottamiseen ryövääjät käyttivät muun muassa haavia ja lapiota. Aika purjehti aurinkokuntaan matka-arkussa.
Perimätiedon mukaan aika on ollut Uukuniemellä sodista lähtien. Sortavalan maalaiskunnasta evakkoon matkalla olleet testamenttasivat ajan Uukuniemelle, koska näytti siltä, että heillä ei ole enää kotiin palaamista.
Nykyisin Parikkalaan kuuluvalla Uukuniemellä kesälahtelaisten mielestä aika on mennyt vuosikymmeniä hukkaan, koska paikalliset eivät ole osanneet kyllin arvostaa testamentilla saamaansa lahjaa. Tästä syystä kesälahtelaiset hakivat ajan hyvään kotiin.
Aikamoisen ryöstön ideoinut Pro Kesälahti -yhdistys kertoo kirjallisessa viestissään, että aika käytetään kaikkien kesälahtelaisten ja siellä vierailevien hyväksi.
Yhdistys ei mainitse sanallakaan, miten aika kuluu kiteeläisten kanssa vuoden 2013 alussa toteutuvan kuntaliitoksen jälkeen.
